Elisan talokaapeli mahdollistaa laajakaistan ja lankapuhelimen käytön omakotitalossa. Erästä rakentajaa raivostuttaa talokaapelin liittymismaksun tyrmäävä korotus.

Yrityksillä on käytössä eri tavoin toimivia ja erihintaisia asiointinumeroita. Yksi puhelu saattaa maksaa eurokaupalla. Joskus puhelun hinnan näkee vasta puhelinlaskusta.
Katsojallamme on kaksi Elisan lankaliittymää, mutta erilaiset laskut. Toisessa näkyy puhutut minuutit ja toisessa ei, miksi näin?
Osastopäällikkö Ari Kuusisto vastaa, että perimmäinen syy löytyy yhtiön laajentumisesta.
Monet pienosakkaat maksavat tarpeettoman suuria veroja osakemyynneistään, koska eivät ilmoita verottajalle osakkeiden hankinta-aikaa. Pienen osakepotin myynti jää myös usein kokonaan kirjaamatta veroilmoitukseen tai veroehdotukseen. Pahimmassa tapauksessa siitä seuraa vielä veronkorotus.
Kolmisentuhatta TeliaSoneran asiakasta sai viime keväänä kirjeen, jonka mukaan alueen lankaverkkoa aiotaan purkaa. Tilalle tarjotaan langatonta puhelinyhteyttä tai 300 euron puheaikaa.


Asuminen
Kodintekniikka
Kuluttajansuoja
Liikenne
Matkailu
Media & markkinointi
Perhe
Puhelin- ja tietoliikenne
Pukeutuminen
Raha & talous
Ravinto
Terveys
Vapaa-aika
Ympäristö & energia
© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi