yle.fi

Raha & talous, Toimituksen jutut

Identiteettivarkaus sekoittaa elämän

Poliisin mukaan varastetuilla henkilötiedoilla tehdään paljon petoksia. Valtaosa petoksista tapahtuu internetissä. Varastetuin henkilötiedoin avataan puhelinliittymiä, joita puolestaan käytetään tavaroiden ja palveluiden ostamiseen. Muutamissa viikoissa voi petoksen hinta nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.

Golf-osake voi tyhjentää kuolinpesän

Golf-osakkeesta voi olla mahdotonta päästä eroon edes lahjoittamalla osake. Golfosakkeeseen liittyvät pakolliset maksut pitää kuitenkin maksaa jopa ulosoton uhalla. Kuningaskuluttajan sähköpostiin tupsahti joulun alla hätähuuto golfkentän laidalta. Kiva golf-harrastus oli muuttunut velkavankeudeksi.

Britannian ruokaketjut sotivat hinnoilla

Iso-Britanniassa kuluttajat ovat viime aikoina joutuneet kiristämään kukkaron nyörejä urakalla.
Ruoan hinta on Britanniassa noussut kolmanneksi eniten EU:ssa, ja taantuman vuoksi punnalla saa entistä vähemmän.

Lähiruokakauppojen hintavertailussa suuret erot

Lähiruokapuoteja avataan kilvan suurimpiin kaupunkeihin. Keväällä aloitti Tampereella Ruokapuoti Lempi, Helsinkiin on lyhyellä ajalla avattu useampia luomuun ja lähellä tuotettuun ruokaan keskittynyt liike. Kuningaskuluttaja pani lähi- ja luomuruoat hintavertailuun.

Ilmasto muuttuu arjessa

Ilmaston lämpenemisestä ei juuri nyt paljon puhuta. Mutta vielä on ihmisiä, jotka jaksavat asiasta huolestua. Kuningaskuluttaja tapasi kaksi perhettä, jotka kokeilevat miten arjen hiilijalanjälkeä saa pienemmäksi.

© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi