yle.fi

Studiokeskustelut

Viisi väittämää vaihto- ja palautusoikeudesta

Joulun alla kaupoissa tungeksitaan lahjaostoksilla, ja heti joulun jälkeen käy taas kuhina kun vääränkokoisia tai muuten epämieluisia lahjoja vaihdetaan sopivampiin. Esitimme viisi väittämää vaihto- ja palautusoikeudesta, vastaajana oli kuluttajaoikeusneuvoja Nina Konu Vantaalta.

Jaakko Kolmonen panee kinkun taikinakuoreen

Joulu lähestyy ja joulukinkut ovat jo ilmestyneet kauppoihin. Suomalaisesta jouluruokaperinteistä oli Kuningaskuluttajassa keskustelemassa legendaarinen tv-kokki Jaakko Kolmonen.

Jaakon jouluglögi

Koko perheen jouluglögi

Bambun ekologisuus on markkinapuhetta

Vaatteiden valmistuksessa käytetään paljon kemikaaleja. Onko joukossa myrkkyjäkin? Ostajan on vaikea tietää, mitä
väri- ja viimeistelyaineet tekevät; vaatteiden käyttäjille ja
valmistajille, saatikka ympäristölle. Väittämiin vaatteiden kemikaaleista vastasi tutkijatohtori Marja Rissanen Tampereen teknillisestä yliopistosta.

Miljoona ikäihmistä netin ulkopuolella


Pankit ylpeilevät verkko ja mobiilipalveluillaan. Verkon ja älypuhelimien ulottumattomissa on kuitenkin vielä melkein miljoona ikäihmistä. Kaikkien saatavilla olevien ja kohtuuhintaisten pankkipalvelujen puolesta ovat vedonneet mm. Kuluttajaliitto ja Eläkkeensaajien keskusliitto. Kuningaskuluttajan vieraana kävi Lea Stenberg Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitosta.

© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi