Golf-osakkeesta voi olla mahdotonta päästä eroon edes lahjoittamalla osake. Golfosakkeeseen liittyvät pakolliset maksut pitää kuitenkin maksaa jopa ulosoton uhalla. Kuningaskuluttajan sähköpostiin tupsahti joulun alla hätähuuto golfkentän laidalta. Kiva golf-harrastus oli muuttunut velkavankeudeksi.
Kenelläpä meistä ei joskus olisi cd-, dvd- tai pelilevyt naarmuuntuneet tai vahingoittuneet? Naarmuuntuneen levyn suhteen ei kannata kuitenkaan luovuttaa heti kättelyssä, sillä useissa tapauksissa levy voidaan vielä pelastaa.
Saunominen ei jätä suomalaisia kylmäksi. Saunan sydän on kiukaassa, joten ei ole sama, millä kivillä kiuas lämpenee. – Tai testin perusteella yllättäen, millaiset kivet kiuasta koristavat. Kauneimmat kivet veivät voiton kiuaskivitestissä.
Tänä syksynä televisiossa on mainostettu näkyvästi iholle levitettävää HirvikärpäsStop -tuotetta, joka mainoslupauksen mukaan torjuu tehokkaasti hirvikärpäsiä.
Kuningaskuluttajan toimitukseen on tullut kuitenkin vino pino palautetta, jonka mukaan tuote ei toisinaan tunnu karkottavan hirvikärpäsiä ollenkaan.
Kesän luontoretkille, rannoille ja festareille on mukava ottaa kevytrakenteinen retkituoli. Kolme kovaa testaajaamme ottivat testiin viisi kokoontaitettavaa retkituolia. Voittoon siivitti hyvä kantokassi ja istumamukavuus.


Asuminen
Kodintekniikka
Kuluttajansuoja
Liikenne
Matkailu
Media & markkinointi
Perhe
Puhelin- ja tietoliikenne
Pukeutuminen
Raha & talous
Ravinto
Terveys
Vapaa-aika
Ympäristö & energia
© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi