Sikainfluenssa leviää pisaratartuntana, joten varovaisimmat välttävät kättelyä ja poskisuudelmia.

Kauppojen pesuainehyllyillä on valinnanvaraa – vähän liikaakin -
ja mainosten mukaan joka pullo ja purnukka on tarpeellinen kodin
puhtaana pitämiseen ja pöpöjen karkottamiseen.
Oikea talvi on vihdoin saapunut Etelä-Suomeenkin ja ulkona paukkuu pakkanen. Se tarkoittaa sitä, että asuntoja lämmitetään usein reippaastikin, ja sisäilma on helposti kuivaa.
Lintuinfluenssahuoli kasvaa, mutta meille ihmisille on tällä hetkellä EU:ssa olemassa todennäköisempi riski - salmonella. Elintarvikeviraston ratsioissa viime vuonna selvisi, että lähes joka viides siipikarjalihaa sisältävä erä oli saastunut. Siipikarjan puhtauden valvontavastuu on sekä lihan lähtö-, että tuontimaalla. Miten on mahdollista, että silti saatamme ostaa kaupasta saastunutta lihaa?
Vankka tosiasiahan on, että keittiörätti tuoksahtaa jo muutamassa päivässä ja rätti on samalla myös aikamoinen pöpöpesä. Ehjän rätin voi kuitenkin pestä muun pyykin kanssa. 60 astetta on turvallinen pesulämpötila useimmille merkeille.


Asuminen
Kodintekniikka
Kuluttajansuoja
Liikenne
Matkailu
Media & markkinointi
Perhe
Puhelin- ja tietoliikenne
Pukeutuminen
Raha & talous
Ravinto
Terveys
Vapaa-aika
Ympäristö & energia
© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi