Heinä-elokuun vaihteen rankkasateet vuonna 2004 aiheuttivat vahinkoa monille asuinrakennuksille. Uudellamaalla Vantaajoen likaista vettä työntyi rakennusten kellareihin ja lattioille.Tulva aiheutti alueella kymmenien tuhansien eurojen vahingot.
Oulunkylän siirtolapuutarhassa Helsingissä vesi kasteli 75 mökkiläisen pihamaat ja osittain myös rakennukset. Siirtolapuutarhayhdistyksen puheenjohtaja Raili Wilénin pihalla haisevaa ja likaista vettä oli enimmillään polveen saakka.
- Vesi nousi verannalle asti. Mökin seinien alaosaa jouduttiin repimään auki ja veden kastelemaa karhuntaljaa poistettiin seinistä lähes parin kymmenen sentin korkeudelta, Raili Wilén kertaa tuhoja
Vakuutusyhtiöt ovat laskeneet korvaavansa kesän tulvavahingoista alle viidenneksen. Valtion budjettiin tulvavahinkojen varalle on varattu vajaat 850 000 euroa. Suurin osa korjauksista jää kiinteistönomistajien itsensä maksettaviksi, sillä tavalliset koti- ja kiinteistövakuutukset eivät korvaa vesistöjen tulvimisesta aiheutuneita vahinkoja.
Suomessa lasketaan olevan alle sata tulvaherkkää aluetta. Vakuutusyhtiöt eivät lämpene erillisen tulvavakuutuksen tuomisesta markkinoille. Asia on kuitenkin ollut tuon tuostakin esillä.
- Jos viisi tuhatta kaikkein riskialteinta kiinteistöä tai kiinteistön omistajaa ottaisi vakuutuksen, siitä ei kannattavaa saisi millään. Hinta olisi niin kova, että sitä tuskin olisi järkevä edes tarjota, laskeskelee vahinkovakuutuspäällikkö Hannu Ijäs Vakuutusyhtiöiden keskusliitosta.
Tämän vuoden tulvista aiheutuneet vahingot nousevat yhteenvedon mukaan liki 12 miljoonaan euroon. Valtion korvaukset kesän suurtulvista ovat vielä ratkaisematta.
Maa- ja metsätalousministeriö neuvottelee lähiaikoina asiasta valtiovarainministeriön kanssa. Ministeriöstä ei vielä haluta kertoa, minkälainen korvaussumma on tavoitteena. Korvauksia maksetaan lisäbudjetista, josta sovitaan lokakuun alussa. Maksuun korvaukset tulevat vasta loppuvuodesta.
Oulunkylän siirtolapuutarhan mökkiläiset ovat laittaneet korvaushakemuksia niin Helsingin kaupungin rakennusvirastoon kuin maaseutuelinkeinopiiriinkin.
- Minulla korjauskustannukset nousevat reiluun tuhanteen euroon. Monet ovat joutuneet uusimaan mökin lattiat kokonaan. Silloin puhutaan jo tuhansista euroista, Raili Wilén pohtii.
Vakuutusyhtiöt pohtivat parhaillaan erityisen vakuutuspoolin muodostamista tulvien ja rajumyrskyjen vahinkojen varalle. Siinä vakuutusyhtiöt jakaisivat vastuuta esimerkiksi markkinaosuutensa mukaan ja korvauksia maksettaisiin poolin yhteisestä rahastosta.
Vakuutusyhtiöiden ratkaisuja odotellessa kunkin kannattaa tarkistuttaa tämän hetkinen vakuutuksensa.
- Kannattaa käydä läpi oman vakuutuksen tilanne ja katsoa ehdoista, mitä korvataan ja mitä ei. Jos asiaan jää epäselvyyttä kannattaa soittaa vakuutusyhtiöön tai käydä konttorissa paikan päällä, Hannu Ijäs opastaa.
Korvauksia odotellessa vasaran naputus kuuluu Oulunkylän siirtolapuutarhan alueella vielä pitkälle pimenevään syksyyn saakka.
Heikki Kähkönen / Kuningaskuluttaja (TV1 16.9.2004)


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi