Onko kaikkien valtion omistamien yritysten toiminta yhtä huonoa? Kaikki tietävät miten VR:llä hommat toimii, tai oikeammin ei toimi. Tässä hieman kokemuksia toisesta valtion yhtiöstä Veikkauksesta, ja sen palveluista reilun vuoden ajalta.
Syyskuun alkupuolella 2010 Veikkaus uusi verkkosivustonsa, ja kuten usein aiemminkin päivitysten yhteydessä, sivujen käytettävyys ja toimivuus heikkenivät. Tällä kertaa heikentymistä oli, ja on edelleen havaittavissa, huomattavasti aiempaa enemmän.
Päivityksen jälkeen tulleita asioita joihin ei ole tullut muutoksia/korjauksia vielä tänäkään päivänä. Kaikista niistä olen heille useaan otteeseen palautetta lähettänyt.
Veikkaukselta sai aiemmin tulostettua listan kaikista peleistä ja tilitapahtumista joita on omalla pelitilillään tehnyt. Nykyään listan saa näytölle niin että siinä näkyy pelimuoto, sen päivämäärä ja mahdollinen voitto. Mutta nähdäkseen kuinka paljon kuhunkin peliin oli sijoittanut, täytyy linkki avata. Kun pelaa esimerkiksi monivetoa, niin jo sadalla eurolla voi pelata 2000 erillistä peliä. Eli jos haluaa itselleen pelihistoriasta kaivaa tietoja jostain tapahtumasta, niin se on käytännössä mahdotonta. Ei ole olemassa mitään ”Avaa tiedot Excelissä” tai muuta vastaavaa toimintoa jotka normaalisti erilaisista tilastoista löytyvät. Erikseen tilitapahtumista ei löydy minkäänlaista listaa. Mobiilipalvelusta sellainen löytyy mutta siinäkin on vain listattuna vain rahan siirrot. Ennen Syyskuuta 2010 siitä näki myös pelattujen pelien tilitapahtumat.
Veikkaukselta voi tilata tilitapahtumista listan omaan sähköpostiin kerran kuukaudessa. Lista toki tulee kerran kuukaudessa mutta siinä listassa on vain 1000 viimeisintä tapahtumaa, ja kuten aiemmin mainitsin, se tuhat tapahtumaa tulee helposti täyteen jopa yhden pelin riveillä. Itselläni siinä näkyy nykyään noin kuukauden kahden viimeisen päivän pelit.
Arviolta noin 8-10 kertaa on viimeisen reilun vuoden aikana käynyt niin että kaikkien vedonlyöntipelien, jotka ovat ns. muuttuvakertoimisia, eli kertoimet muodostuvat sen mukaan miten kansa niitä pelaa, kertoimet eivät päivity ollenkaan. Tällöin mobiilipalvelussa ei näy kertoimia ollenkaan, ja heidän pääsivustollaan näkyy ne kertoimet jotka kyseisen numeroisella pelillä oli ennen vian ilmaantumista. Kertoimet ovat siis usein edelliseltä päivältä ja mm. Tulosvedon kohdalla koskevat ihan eri otteluita kuin mitä pitäisi, eli asiakkaalle myydään tuotetta väärän tuotteen tiedoilla. Ihmeellisintä näistä ongelmista tekee se, että samanaikaisesti kertoimet näkyvät ihan oikein Ylen Teksti-TV:ssä. Teksti-TV:stä ei vain näe kuin muutamat pienimmät kertoimet, joten niistä ei ole juurikaan hyötyä. Vika on toistunut aina samanlaisena joten joka kerta on ilmeisesti tehty joku pikakorjaus mutta ei paneuduttu itse ongelmaan. Ei kai se sama ongelma ilmenisi identtisenä aina vaan uudelleen. Itse olen heidän asiakaspalvelunumeroonsa, joka muuten ei enää ole ilmainen asiakaspalvelunumero vaan normaalin puhelun hintainen ja nimikkeellä ”asiakasneuvontanumero”, soittanut muutaman kerran tästä ongelmasta. Pari kertaa on käynyt niin että ongelma ei ollut heillä vielä tiedossa mutta pari kertaa ongelma oli jo heillä tiedossa. Jälkimmäisissä tapauksissa olen luonnollisesti sanonut heille että kun heillä on siellä sivuillaan ”Palvelutiedotteet”-sivu, niin laittaisivat tietoa niistä häiriöistä sinne jotta ei tarvitsisi turhaan soitella ja säästyisi teidänkin aikaa. Palaute on luvattu viedä eteenpäin mutta mitään ei ole tapahtunut eikä niistä häiriöistä edelleenkään tiedoteta missään. Kerran sain vastaavaan sähköpostipalautteeseeni vastaukseksi että: ”Niin ihmeelliseltä kuin se saattaa kuulostaa, niin me täällä asiakaspalvelussa emme pysty hallinnoimaan palvelutiedote-sivua millään lailla”. Veikkaus ei siis kaikesta päätellen halua tiedottaa häiriöistä ja jatkaa tuotteiden myymistä ja asiakkaan pitää olla todella valveutunut jotta huomaa virheen itse.
Viimeisen kuukauden aikana kirjoitin kahdesta vikatilanteesta heidän Facebook-sivujensa keskusteluosioon sen sijaan, että olisin soittanut ”Asiakasneuvontaan”. Enhän minä mitään neuvoja tarvinnut vaan kanavan missä ilmoittaa vikatilanteesta. Sieltäkin viesti meni lopulta perille ja kun samaan viestiketjuun hieman ihmettelin että miksi nämä samat ongelmat esiintyvät aina uudelleen ei saatu vastausta. Viime viikolla taas vikatilanteessa ajattelin ilmoittaa siitä Facebookissa, mutta heidän keskustelupalstalleen ei voinut enää luoda uusia keskusteluaiheita. En tiedä oliko esto tehty vain minulle vai koskiko se kaikkia käyttäjiä, mutta löin viestini edellisen aloittamani viestiketjun jatkeeksi kun ei kerran uutta aihetta voinut aloittaa. Pari vastausta Veikkauksen taholta tuli, ja niihin vastauksena kritisoin heidän palvelunsa toimivuutta. Nyt sieltä on poistettu koko keskustelupalsta kaikki viesteineen. Tai ne eivät ainakaan minulle näy.
Näinkö valtion omistavat tahot kohtelevat asiakkaitaan? Veikkauksella ei taida olla nykyään muita intressejä kuin saada Lottopotit nousemaan mahdollisimman suuriksi ja sitä kautta kansa lottoamaan entistä enemmän. Muut pelimuodot ovat jäänet aivan paitsioon. Taitaa olla monopoliasema johtanut siihen tilanteeseen jossa ei enää katsota asiakaspalvelua tarpeelliseksi. Pitäisiköhän Veikkauksen ns. asiantuntijapelit irrottaa yhtiöstä erilliseksi yhtiöksi jotta niidenkin pelien asiakkaat taas kiinnostaisivat. Veikkaus voisi sitten keskittyä niillä Lottopoteilla rahastamistaan kaikessa rauhassa.
© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi
Olet ihan oikeassa
Viking lotto myöhästyi peli kanssa vuorokausi ei selitystä. Ei ole minkälaista mielenkiinto enää pelaa, tuntuu että valtiot maksaa vaan velkoja rahoilla. Se olisi oikeasti hyvä. Mutta veikkaus ei toimi rehellisesti. Ottakaa ihmiset yksinkerta ja selvitäkään tämä juttu miten Viking Lotto peli jää vaan pois, koska Suomi ei ole lähettänyt numeroita. Miksi Norjalaisille pitää lähettää Suomessa pelattu numerot. Huijaus vaan koko lotto. Tämä on röyhkeä ja ei kunnioittava ihmisten kohta joka pelaa. Lottolla on aika tulla rehelliseksi ja läpinäkyväksi.
Ei vastausta, ei ikinä röhkeä toimintaa vaan
Lotto on näin kovin valtion omistama että ei ikinä vaivautuu vastamaan tai ei halua kehittyä.