Vuorotöitä tekevää miestä odotti uudessa vuokra-asunnossa ikävä yllätys. Talossa piti olla putkiremontti tehtynä, mutta remontointiäänet eivät olleetkaan loppuneet mihinkään. Onko vuokranantajalla velvollisuus kertoa, jos asuntoon kuuluu kuukausitolkulla remonttiääniä?
– Vuokranantajan täytyy vuokrasuhdetta solmittaessa ja myös vuokrasuhteen aikana kertoa kaikista tekijöistä, jotka vaikuttavat olennaisesti asumiseen – myös remontoinnin aiheuttamista äänistä. Tämä tietysti sillä varauksella, että kyseessä on korjaus, josta vuokranantajalla itsellään on tieto. Jos kyseessä on yhtiökokouksessa päätetty iso korjaus, niin kyllä vuokranantajalla tulee se tieto olla ja silloin sen täytyy myös kulkeutua sinne vuokralaiselle saakka, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva ohjeistaa.
Koro-Kanervan mukaan on kuitenkin vesivahingon kaltaisia tilanteita, jolloin remonttitarve ja meluhaitat tulevat yllättäen niin vuokranantajalle, kuin vuokralaisellekin. Mikäli huoneisto menee puutteelliseen kuntoon, on vuokralaisella oikeus purkaa vuokrasopimus, vaikka se olisi määräaikainen. Jos vuokranantaja itse toteuttaa remontteja, on laissa määritelty tarkat ilmoitusajat tiedottamiselle. Isommista remonteista tulee tiedottaa vuokralaista vähintään puolta vuotta aikaisemmin ja pienemmistä remonteista vähintään kahta viikkoa ennen työn aloittamista.
Turkka Huhtala / TV1 Kuningaskuluttaja


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi