Tänä talvena autojen tuulilasit ovat notkuneet jäästä ja lumesta ja niiden putsaaminen on vaatinut useamman katkenneen pysäköintikiekon. Tässä testissä pääsevät vauhtiin tuulilasien ammattiraappaajat.
Helsingin pysäköinninvalvonnasta jääraappoja ovat saapuneet testaamaan Olli Vuoristo, Tiina Korhonen ja Kari Jokinen.

Testiryhmä kokeili raappoja viikon ajan. Testattavat raapat on kerätty vilkkaasti liikennöityjen Itäväylän ja Tuusulantien huoltoasemilta. Hintakatto oli viisi euroa ja testin ulkopuolelle jätettiin harjalliset raapat. Tuotteet ovat saksassa tehdyt hanskaraappa, punamusta Ice scraper ja sekä kiinalaisvalmistein sininen Iceskraper, Nesteen kotimainen Kungs, sekä Murskan kolme mallia: KolmioMurska, TeräsMurska ja punamuovinen Murska.

KolmioMurska
Kotimaisessa KolmioMurskassa on kolme eri raaputuspintaa, joten se ei ole aivan kertakäyttöinen. Testiryhmän mielestä raappa oli aavistuksen liian pieni. KolmioMurskan kuminen lisäosa ei toiminut toivotulla tavalla, koska kumi oli liian kova ja käytössä se rispaantui huonoksi.
-Kyllä tää kehnosta lapiosta käy, sanoo Tiina Korhonen.
Shellin kiinalaisvalmisteinen Iceskraper
Kiinalainen Iceskraper, osoittautuu lupaavasta ulkonäöstään huolimatta sudeksi. Raapan virkaa toimittava pleksilasi hajosi jo muutaman käyttökerran jälkeen. Tuotetta luonnehdittiin painavaksi ja epäkäytännölliseksi.
-Tää oli se, jonka mä jo kahden käyttökerran jälkeen panin pois kokonaan, tää ei käy kaareville pinnoille ollenkaan, ilmoittaa Kari Jokinen.
Shellin saksalaisvalmisteinen Ice Scraper
Tämän tuotteen kohdalla testaajien ilmeet kirkastuivat. Raappa oli kevyt ja raappauskulma oikea. Kahva liimautuu nahkahanskaan ja hammastettu yläpuoli hoitaa teräsjään. Edes sulanpuhdistusmahdollisuuden puuttuminen ei haitannut testiryhmää.
Olli Vuoristo harkitsi punamustan Ice Scraperin hankkimista kotikäyttöön,
-Tällähän raaputtelee ilokseen, melkein.
Murska
Murskan punainen on testituotteista yksinkertaisin. Siinä ei ole mitään lisätoimintoja, ja se näkyy myös hinnassa. Murska maksaa 70 senttiä Itäväylän Teboililla.
-Tää on ajateltu loppuun asti tän käyttötarkotus, sanoo Kari Jokinen ja harmittelee samalla tuotteen kertakäyttöisyyttä. Olli Vuoristo on samoilla linjoilla,
-Paremmin se tällä lähtee kuin CD-levyn kannella, ja suht pomminvarma paketti, mut kun se tylsyy, niin se on sitten siinä.
Hanskaraappa
Testin erikoisuus yhdistetty hanska ja raappa aiheutti huvittuneisuutta testaajissa. Ideaa kiiteltiin, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen. Kahdesta hanskasta raappa irtosi heti alkuvaiheessa. Raapan terä oli riittävän kiilamainen, mutta muovin laadussa tuntui olevan jotain vikaa, koska jäätä vastaan se jäi kakkoseksi. Oiva valinta hanskattomalle autoilijalle.
Kungs
Kungsin raapasta testaajat löytävät pelkästään hyvää sanottavaa. Raappa on pitkäikäinen, täydellisesti muotoiltu, kevyt ja toimiva. Sulanpuhdistusmahdollisuus on kuin kirsikka mansikkakakun päälle.

Tiina Korhonen ei peitellyt tyytyväisyyttään,
-Tämmöisen vois kyllä omaan autoon hankkii. Ennen tätä testiä ei edes ajatellut, et näissä ois mitään eroa. Tää on aivan ehdoton.
Kari ja Olli olivat samaa mieltä.
TeräsMurska
-Tää metallinen, mitä ei uskalla näihin nykylaseihin käyttää, varsinkaan tuulilaseihin koska ne on niin pehmeitä, että voi naarmuttaa sitten. Tietenkin ehkä jotain sivulaseja voi raapata, jotka on vielä karkastua lasia, tietää Kari Jokinen
Olli Vuoristo oli samoilla linjoilla,
-Semmoinen teräsjää varmasti lähtis hyvin, mut en mä uskailtais oman auton tuulilasia rapsutella. En suosittele.
Tulokset:
| Tuote | Pisteet 1-5 | Hinta/€ |
| Kungs | 5 | 3,50€ |
| Ice Scraper | 4 | 3,00€ |
| KolmioMurska | 2,7 | 2,90€ |
| Murska | 2,5 | 0,70€ |
| TeräsMurska | 1,8 | 1,90€ |
| Shellin Iceskraper | 1,3 | 3,40€ |
| Shellin hanskaraappa | 1,3 | 4,70€ |
Liikenneturva kehottaa puhdistamaan kaikki lasit ennen liikkeelle lähtöä, peilejä myöten, ja välttämään jääraapan säilyttämistä jalkatiloissa. Raappa saattaa kiilautua jarru- tai kaasupolkimen alle ja aiheuttaa onnettomuuden.
Tuomas Kiukas / TV1 Kuningaskuluttaja


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi