Kunkun Kolme kovaa laittaa paremmuusjärjestykseen kauppojen muovailuvahat isien ja äitien avustuksella.
Testiryhmälle taiteilu on tuttu juttu, he ovat nimittäin kaikki Helsingin Kuvataidekoulun oppilaita. Muovailuakin on tullut harrastettua.
Niilo Meklin kertoo muovailevansa vahoista mieluiten erilaisia hahmoja, joilla on hassuja ilmeitä. Kukka Kiviniemi tykkää muovailla sieniä, etanoita tai kukkia, ja Siiri Karto puolestaan pieniä kakkuja ja leivoksia.

Testivahat olivat My Dough, Beck´s Plastilin, Art&Fun, Play-doh sekä saksalainen Feuchtmann Soft. Testiin valittiin 4-6 värin perusmuovailuvahapaketteja. Ryhmä kokeili vahoja noin kuukauden ajan ennen loppuarviointia.
Ensimmäisenä arvioidaan kuuden purkin My Dough.
Siirin äidin Jannecke Karton mielestä sen haju on turhan voimakas. Siiri on kuitenkin eri mieltä.
-Ihana, hän huokaa.
-Tämä oli alussa aika jäykkä, mutta pehmeni kyllä käytössä, Kukan isä Isto Kiviniemi luonnehtii.
Kukan mielestä My Dough kuitenkin tuoksui liikaa. Niilo puolestaan oli sitä mieltä, että vaha oli mukavan pehmeää. Niilon äiti Tuuli Tervo huomasi, että vahan löystyessä varsinkin lasten oli hankala saada sitä purkista enää ulos.
Beck´s ja Feuchtmann jakoivat mielipiteet
Beck´s Plastilin muistutti testaajien vanhempia heidän oman lapsuutensa muovailuvahoista. Niilo tykkäsi muovailla vahasta erilaisia ukkeleita, ja Beck´s sopi ainakin siihen tarkoitukseen hyvin.
-Siitä oli helppo muovailla. Muut olivat aika löysiä.
-Mutta tässä värit sekoittuivat helposti keskenään. Uudemmissa vahoissa on niin liukas pinta, että ne pysyvät erillään paremmin, Tuuli-äiti huomauttaa.
Beck´s kuitenkin jakoi mielipiteet. Kukan mielestä se oli liian kovaa. Edes kaulin ei auttanut vahan pehmentämisessä kunnolla.
Jannecke luonnehtii Becksiä savimaiseksi. Siitä sai hyviä muotoja aikaiseksi, mutta se tarttui pöytään kiinni ja vaati siksi alleen alustan.
Saksalainen Feuchtmann Soft oli ainakin Siirin mieleen pehmeytensä ja tuoksunsa takia. Sen mukana tuli myös muotteja. Pehmeys aiheutti toisaalta sen, että myös Feuchtmannia oli vaikea saada purkista ulos.
Kukan isää miellytti saksalaisella täsmällisyydellä laadittu erittäin tarkka tuoteseloste. Feuchtmannin voimakas tuoksu oli Niilolle kauhistus.
-Se haisi niin kamalalle että alkoi päätäkin särkeä. Ja se oli limaisen tuntuista.
Play Doh oli kaikkien mieleen
Art&Funista tuntui tarttuvan väriä käsiin, mutta sen tuoksu oli jälleen Siirin mieleen.
- Mutta se murenee ja aluksi se on jäykkää, Siiri lisää.
Tuulin mielestä mureneminen johtui siitä, että vaha kuivui niin nopeasti. Kukan mielestä myös Art&Fun oli turhan jäykkää, ja tuoksukin turhan voimakas.
Viimeisenä arvioidaan neljän purkin Play Doh. Sen kansi oli niin jäykkä, että avaamiseen tarvittiin voimaa. Pastellivärit kuitenkin miellyttivät ainakin Siiriä ja Jannecke-äitiä.
-Eikä tämä tarrannut alustaan lainkaan, Jannecke kehuu.
Myös Kukan perheessä Play Doh´sta tykättiin.
-Meidän mielestä tämä oli paras ja helpoin käsitellä. Se oli pehmeä eikä siinä ollut häiritseviä tuoksuja, Isto-isä listaa.
-Tätä on helppo muovailla, Kukka kehuu.
Myös Niilon kotona kiinnitettiin pastelliväreihin huomiota. Ne tosin olivat Niilon mielestä hieman valjut. Myös Niilo tykkäsi muovailla Play Doh-vahalla.
Testin voittoon kiri Play Doh. Se oli kaikkien testaajien mieleen helpon muovailtavuutensa ja pehmeytensä ansiosta. Miinusta ryhmä antoi siitä, että lapsen oli hankala avata purkkeja itse. Vahaa oli myös muiden pehmeiden vahojen tavoin melko vaikea saada purkeista ulos.
Niukasti kakkoseksi sijoittui kuuden värin Feuchtmann. Sitä pidettiin miellyttävänä muovailtavana, mutta voimakas tuoksu jakoi mielipiteet. Jaetulle viimeiselle sijalle jäivät Art&Fun sekä Beck´s, jossa kaikki värit olivat samassa ämpärissä. Becksin jäykkyys jakoi niin ikään raadin mielipiteet.

TESTIN TULOS:
| Muovailuvaha | Pisteet | Hinta /€ |
| Play-Doh | 4,3 | 5,90e |
| Feuchtmann | 3,3 | 9,50e |
| My Dough | 3,0 | 9,95e |
| Art&Fun | 2,7 | 2,90e |
| Beck´s | 2,7 | 4,50e |
Pisteet 1–5
Inka Achté / TV1 Kuningaskuluttaja


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi