yle.fi

10 lentomatkustajan oikeutta

Liian moni lentomatkustaja alistuu kohtaloonsa, kun lennot myöhästelevät ja laukut hukkuvat. Rahaa voi kuitenkin saada takaisin - jopa silloin, kun itse myöhästyy lennolta.

Lentomatkustajan kuluttajansuoja määritellään Euroopan unionin asetuksessa 261/2004 ja Montrealin yleissopimuksessa vuodelta 1999. Näiden sopimusten läpikäyntiin ja tulkintaan ei ole lennon ongelmatilanteissa usein aikaa, joten listasimme kymmenen tärkeintä kohtaa lentomatkustajan oikeuksista.


1. Myöhästyneestä lennosta voi saada korvauksia

myöhässä (Video still, Kuva: YLE)Jos matkustaja saapuu määräpaikkaansa vähintään kolme tuntia aikataulun mukaista saapumisaikaa myöhemmin, hän voi peruutetun lennon matkustajien tavoin vaatia lentoyhtiöltä kiinteämääräistä korvausta, jollei viivästyminen johdu poikkeuksellisista olosuhteista. Poikkeuksellisia olosuhteita ovat sääolosuhteet, työtaistelut, lennonjohdon aiheuttamat olosuhteet ja lentoturvallisuuden vaarantuminen. Tekninen vika ei vapauta lentoyhtiötä korvausvastuusta, mikäli vian ilmeneminen johtuu lentoyhtiön huolimattomuudesta. Riitatilanteissa puolueettoman teknisen arvion antaa Liikenteen turvallisuusvirasto.

Korvausten suuruudet riippuvat matkan pituudesta.

• 250 €, kun lennon pituus on alle 1500 km
• 400 €, kun lennon pituus on 1500–3500 km
• 600 €, kun lennon pituus on yli 3500 km.

Mikäli matkustajaa ei päästetä koneeseen ylivarauksen vuoksi, hän on oikeutettu samansuuruisiin korvauksiin 250 ja 600 euron väliltä. Korvaukset voidaan maksaa käteisenä, pankkisiirtona tai sekillä, tai matkustajan niin hyväksyessä, myös matkakuponkeina eli vouchereina. Joskus matkakupongit ovat arvoltaan kaksinkertaisia rahamääräiseen korvaukseen verrattuna.


2. Käyttämättömästä lipusta voi saada rahaa takaisin

Jos matkustaja myöhästyy lennoltaan tai ei muusta syystä käytä lippuaan, lipun hinnasta voi saada rahaa takaisin. Lentolipun hintaan sisältyy turvatarkastusmaksu ja muita veroja, joita lentoyhtiö tilittää lentoaseman hoitajalle. Näitä maksuja tilitetään koneessa olleiden matkustajien lukumäärän mukaan, joten käyttämättömien lippujen osalta lentoyhtiön kassaan jää perusteetonta voittoa.

Näitä veroja ja maksuja saa reklamoimalla takaisin, mutta usein lentoyhtiöt veloittavat takaisinmaksusta toimistokuluja, jotka esimerkiksi Finnairilla ovat 50 euroa. Kuluttajariitalautakunnan päätösten mukaan lentoyhtiöt eivät kuitenkaan saa periä takaisinmaksusta toimistokuluja.


3. Myöhästyneiden matkatavaroiden tilalle saa ostaa perustarvikkeita

Mikäli matkatavarat myöhästyvät tai joutuvat väärälle lennolle, asiakas voi hankkia itselleen perustarvikkeita siihen asti, kunnes matkatavarat toimitetaan asiakkaalle. Perustarvikkeita ovat esimerkiksi vaatteet ja hygieniatarvikkeet. Lentoyhtiöt korvaavat kuluja 1100 euroon asti, mutta asiakkaan velvollisuus on minimoida aiheutuneet kustannukset. Lentoyhtiöt arvioivat kuluja tapauskohtaisesti ja saattavat vetäytyä korvausvastuustaan, mikäli on syytä epäillä, että asiakas on käyttänyt tilaisuutta perusteettomasti hyväkseen. Paluulennolla myöhästyneistä matkatavaroista ei saa korvauksia. Myös matkavakuutus saattaa oikeuttaa erillisiin korvauksiin.

Korvauksia ei kuitenkaan makseta, mikäli matkatavaroiden myöhästyminen johtuu kohdan 1 mukaisista lentoyhtiöstä riippumattomista olosuhteista.


4. Lentoyhtiön on tarjottava ruokaa ja majoitus viivästystilanteissa

Lentoyhtiön on tarjottava matkustajalle ateria, virvokkeita ja sekä mahdollisuus käyttää viestintävälineitä mikäli lennon odotetaan viivästyvän.

• yli 2 tuntia, ja kyseessä on lento, jonka pituus on alle 1500 km
• yli 3 tuntia, ja kyseessä on lento, jonka pituus on 1500–3500 km
• yli 4 tuntia, ja kyseessä on lento, jonka pituus on yli 3500 km.

Lentoyhtiön on tarjottava myös hotellimajoitus kuljetuksineen, mikäli odottelun vuoksi yöpyminen on välttämätöntä.


5. Peruuntuneesta lennosta saa korvauksia

lentokone (Video still, Kuva: YLE)Peruutetusta lennosta on maksettava korvaus, jos asiakkaalle on ilmoitettu peruutuksesta alle kaksi viikkoa ennen lentoa. Mikäli asiakkaalle ilmoitetaan lennon peruuntumisesta alle kaksi viikkoa, mutta yli viikko ennen lennon lähtöä voi lentoyhtiö tarjota asiakkaalle uudelleenreititystä. Tällöin uusi lähtöaika saa olla korkeintaan kaksi tuntia ennen alkuperäistä lähtöaikaa ja saapumisaika korkeintaan neljä tuntia alkuperäisen saapumisajan jälkeen.

Mikäli lento perutaan alle viikon sisällä ennen lähtöä voi lentoyhtiö yhä tarjota uudelleenreititystä, mutta tällöin uusi lähtöaika saa olla korkeintaan tuntia ennen alkuperäistä lähtöaikaa ja saapumisaika korkeintaan kaksi tuntia alkuperäisen saapumisajan jälkeen.

Mikäli lentoyhtiö ei pysty täyttämään yllä olevia ehtoja, asiakas on oikeutettu kohdan 1 suuruisiin korvauksiin 250 ja 600 euron väliltä.

Jos lentoyhtiö pystyy todistamaan peruutuksen johtuvan kohdan 1 mukaisista poikkeuksellisista olosuhteista, se ei ole korvausvastuussa.

Lennon peruuntuessa asiakas voi aina vaatia rahansa takaisin tai valita itselleen sopivan uuden matkustuspäivän ja lennon, jolle on paikkoja jäljellä.


6. Halpalentoyhtiöt eivät ole erityisasemassa

Lentomatkustajan kuluttajansuoja ei riipu lipun hinnasta tai lipputyypistä. Korvausvastuu koskee siis myös halpalentoyhtiöitä. Kuluttaja ei voi luopua oikeuksistaan erillisillä kuljetussopimuksilla, mikäli yhtiö sellaista esittäisi. Halpalentoyhtiöiden käyttämättömistä lipuista ei ole usein mahdollisuutta saada rahaa takaisin. Halpalentoyhtiöiden lippujen hintoihin ei nimittäin usein sisälly veroja ja turvatarkastusmaksuja, koska halpalentoyhtiöt eivät maksa näitä maksuja toteutuneiden matkustajamäärien mukaan.


7. Vain terhakka reklamointi auttaa

Lentoyhtiöt eivät kompensoi asiakkaan ajanmenetystä tai matkatavaroiden myöhästymisen vahinkoja automaattisesti. Kirjatulle matkatavaralle koitunutta vahinkoa koskeva reklamaatio on tehtävä lentoyhtiölle heti, kun vahinko on huomattu ja viimeistään seitsemän (7) päivän kuluessa tavaran vastaanottamisesta. Reklamaatio matkatavaroiden viivästymisestä on tehtävä kahdenkymmenenyhden (21) päivän kuluessa siitä päivästä, kun matkatavara on ollut vastaanottajan käytettävissä. Reklamaatio on tehtävä kirjallisesti.


8. Yli 5 tuntia myöhästyneestä lennosta saa rahat takaisin

odottelua (Video still, Kuva: YLE)Mikäli lennon odotetaan myöhästyvän yli viisi tuntia, asiakas voi vaatia rahansa takaisin. Jos myöhästynyt lento on jatkolento, on lentoyhtiö velvollinen kuljettamaan asiakkaan veloituksetta takaisin lähtöpaikkaan, mikäli myöhästyneestä lennosta ei ole asiakkaan alkuperäisen matkasuunnitelman kannalta enää hyötyä.


9. Ylivaratulta lennolta voi jättäytyä pois myös etukäteen

Kun lennolle myydään enemmän matkalippuja, mitä koneeseen mahtuu matkustajia, kysyy lentoyhtiö usein lähtöportilla vapaaehtoisia lennolta jättäytyjiä. Paikkansa antaneelle matkustajalle tarjotaan uudelleenreititetty lento ja usein myös rahallinen korvaus tai kuponkeja lentoyhtiön lennoille. Ei ole tavatonta, että matkustaja sijoitetaan seuraavalle lennolle ykkösluokkaan.

Lennon ylivarausuhka tiedetään usein jo lähtöselvityksessä, joten lentoyhtiöt ovat mielissään, mitä aikaisemmin vapaaehtoiset ovat tiedossa. Siksi kiireetön matkustaja voi jo lähtöselvityksessä tiedustella varaustilannetta ja tarjoutua vapaaehtoiseksi etukäteen.


10. Lentoyhtiön on tiedotettava oikeuksistasi

Lentomatkustajan oikeuksien muistaminen ei ole kuluttajan vastuulla, vaan ongelmatilanteissa lentoyhtiön on selvitettävä matkustajalle hänen vaihtoehtonsa ja oikeus mahdollisiin hyvityksiin. Kun kohtaat lennollasi ongelmia, voit pyytää ystävällisesti lentokenttävirkailijaa antamaan sinulle tietoa oikeuksistasi kirjallisena.

Turkka Huhtala, TV1 Kuningaskuluttaja

Lentomatkustajalla on enemmän oikeuksia

Kuningaskuluttaja aukaisi HIEMAN aihetta, mutta olisi syytä ottaa asia "kerran vielä" siten, että

1) selvitetään, miksi Suomessa vasta marraskuussa 2009 lähtien EY-tuomioistuimen päätöksen mukaan lentoyhtiöillä on korvausvelvollisuus "Lennon epäämisestä". Nimittäin ko. direktiivi on tehty vuonna 2004 ja tullut voimaan Suomessa 2005, jos olen oikein ymmärtänyt.

2) selvitetään, miksi Finnairin edustaja edelleen vetoaa siihen, että on eräitä poikkeuksia, joiden perusteella se voi kieltäytyä korvauksista.

3) selvitetään se periaate uudelleen, että lentoyhtiön tulee aktiivisesti tarjota korvausta - eikä niin kuin ohjelmassa annettiin ymmärtää, että matkustaja joutuu korvausta hakemaan.

4) Miksi Suomen viranomainen myötäilee Finnairin tulkintoja eikä ilmoittaut jo vuonna 2005 Finnairille, että kaikki selitykset julkisuudessa eivät perustu EU-lakiin/direktiivin. Finnairin toim. johtaja suostui tv-haastattelussa myöntämään vain "huolenpidon", ei mitään korvausvelvoitetta. Finnairin päälentoemäntä ilmoitti direktiivin tultua julkisuuteen, ettei sellaista korvaustilannetta voi tulla eteen, josta oikeusdirektiivi puhuu. Siis linnake on kaikilla aseillaan kuluttajan oikeuksia vastassa. EU perusteleekin direktiivin uudelleen kirjoittamista vuonna 2004 sillä, että lentoyhtiöitä ei saatu vapaaehtoisesti yhteistyöhön, vaan nyt piti sitten ottaa kovempi ote.

Voin näissä mielipiteissäni olla väärässä, mutta siksi olisi hyvä saada asiasta syvällisempi esitys - ottaen aikaa vaikkapa tunti tälle tärkeälle asialle.

Joku nyt ihmettelee, miksi tästä puhun. Finnair ei ole tähän päivään mennessä vastannut reklamaatiooni, Baltic Air:n toimitusjohtaja vastasi yksioikoisesti "emme korvaa", Suomen viranomainen kehotti valittamaan Rigan kauppakamarille jne. Iberian henkilö vaivautui sentään kysymään, mistä reklamoin, mutta siihen se asia sitten pysähtyikin.

Tässä pelissä siis palikat ovat aika epäselviä, erityisesti ihmettelen Suomen "enforcement" organisaatioiden lepsua otetta.

J Saloranta

Matkaaja

Omat kokemukseni lentoyhtiöden kanssa ovat olleet varsin siedettäviä. Viime Kual Lumpurin reissulla lento peruuntui kokonaan, ja Singapore Airlinesin henkilökunta melkeinpä täytti korvaushakemuksen puolestani. Finnarista minulla ei ole kokemusta mutta myös esimerkiksi JAL tarjosti ilmaista majoitusta jne kun lento oli kerran japanissa myöhässä. Lähinnä mielestäni nuo halpalento yhtiöt ovat olleet erittäin yhteistyökyvyttömiä. Jos haluaa halvat lennot pitää ilmeisesti tyytyä vähän huonompaan palveluun.

Lentoon

Olen eri mieltä kanssasi. Halvat lennot voi helposti löytää myös isommilta yhtiöiltä. Nämä isot yhtiöt ovat usein luotettavampia ja palvelu pelaa jos lennot esimerkiksi ovat myöhässä. Esimerkkinä voin kertoa omasta kokemusta kun tilasin lennot Kuala Lumpuriin ja löysin ne hintaan 490€ meno-paluu. Tämä Air Chinan kautta joka on iso ja luotettava yhtiö. Eli kyllä ne halvat liput on mahdollista löytää myös isoilta lentoyhtiöltä kun vaan jaksaa seurata tarjouksia ja kampanjoita.

Paras ohjel: pätee myös halpalentoihin.

Erityisesti tuo numero 6 tuntuu unohtuvan monilta. Halpalentoyhtiötä koskee aivan samat säädökset kuin muitakin lentoyhtiöitä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että tämä ei koske esim. matkatavaroiden enimmäismääriä tms. rajoituksia.

Samoin korvaukset myöhästymisistä ovat samat. En missään nimessä tarkoita ettei kannattaisi halpalentoja käyttää. Päinvastoin kannattaa etsiä halvat lennot haulla aina halvin lento (huom. ns. halpalento ei ole aina halvin eikä suorin). Kannattaa katsastaa myös tuolla olevat vinkit.

© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi