yle.fi

Testissä luistinten pikateroittimet

Luistelu saa ihan uutta pontta, kun jalkaan vetäisee hyvin teroitetut luistimet. Ihan millä tahansa ei kuitenkaan kannata käydä tylsien terien kimppuun.

Kolme kovaa ovat Espoon junnujoukkueiden huoltajat Teemu Kujanpää, Simo Lehtonen ja Jarkko Aro.
Testattavat tuotteet ovat: One Moren Magic Stick, Sweet Stick, Super Stick ja Skate Mate. Teroittimet löytyivät hyvin varustetuista urheilukaupoista. Skate Mate tilattiin internetistä Ruotsista.


testituotteet (Video still, Kuva: YLE)

Super Stickissä vain englanninkieliset ohjeet

Super Stick (Video still, Kuva: YLE)
Kanadalainen Super Stick ei sisältänyt suomenkielistä käyttöohjetta, mutta se ei haitannut huoltajista koottua testiraatia.

- Kouluenglannilla luettuna normaaliteroituksen elinikä on noin kahdeksan tuntia ja tällä päästään sitten korjaamaan terää sen kahdeksan tunnin jälkeen, suomensi Jarkko Aro.

Toimintaperiaate on sama kaikissa keraamisissa teroitustikuissa: vioittunut terä korjataan aina paikallisesti. Ei ole syytä teroittaa pikateroittimella koko terää, koska silloin valmiiksi terävä kohta voi yliteroittua. Se vaikeuttaa pahasti luistimen hallintaa.

-Kyllähän nää kaikki tikut on samanlaisia, kahvan muoto on vaan vähän erilainen. Tällä pystyy pilaamaan luistimen terän, jos siihen vetää väärässä kulmassa, opastaa Teemu Kujanpää.

-Niin, tää on lähinnä sellainen ensiapu, että eihän tällä tylsää luistinta saa teräväksi, kertoo Simo Lehtonen.


Sweet Stick muistuttaa Super Stickiä

Sweet Stick (Video still, Kuva: YLE)
Sweet Stick ei paljon poikkea Super Stick -teroittimesta, ainoastaan kuparinen kärkihela puuttuu ja värikin on miltei sama. Sweet Stick on tehty hieman ronskimmalla kädellä, mutta sen mukana tulee käyttöohjeet.

Simo Lehtosen mielestä Sweet Stick -teroitin on tarkoitettu lähinnä huoltajakäyttöön, kuten testin muutkin keraamiset teroittimet.

Pikateroittimetkin lähinnä ammattilaiskäyttöön

Vertailun edetessä käy selväksi, että testin pikateroitustikut on tarkoitettu ammattilaisille, vaikka niitä myydään ihan tavallisissa urheiluliikkeissä.

Siis pieni varoitus pikateroitustikusta:

Jos tikkua käyttää voimalla, jää luistimen terästä jäljelle terä, joka on muodoltaan väärinpäin käännetty pyramidi,
vieläpä erittäin terävä. Nämä tikut eivät siis korvaa ammattimaista koneteroitusta.


Skate Mate sopii retkiluistimille

Skate Mate (Video still, Kuva: YLE)
Testin erikoisuus Skate Mate -pikateroitin eroaa käytöltään muista teroittimista siten, että sillä on tarkoitus tehdä uraa luistimen terään. Se siis mallintaa koneteroitusta. Testiryhmän mielestä Skate Mate on heppoisen oloinen ja siinä on liikaa liikkuvia osia. Ruosteet lähtevät terästä, mutta siihen hyvät puolet sitten loppuvatkin.

Testiryhmä kommentoi teroitusta seuraavasti:

-Tällä saa kyllä mun mielestä helpommin luistimen tylsäks ku teräväks, sanoo Simo Lehtonen.

-Tällaisella santapaperiteroittimella en lähtis teroittamaan, enkä edes yrittämään, toteaa Jarkko Aro.

Lisätilauksesta Skate Mateen on saatavilla vaihdettavia teroitusrullia.


One More Magic Stickin ruuvimeisselistä ei hyötyä

One More Magic Stick (Video still, Kuva: YLE)
Viimeisenä vertailtiin One More Magic Stick, jossa on bonuksena sisäänrakennettu ruuvimeisseli. Sille testiryhmä ei löytänyt mitään käyttöä. Mukana tuleva säilytysrasiakaan ei anna suurta lisäarvoa tuotteelle. One More Magic Stick menee käytettävyydeltään aivan tasoihin muiden keraamisten teroitustikkujen kanssa.

-Viimeistellyn näköinen tuote, sanoo Jarkko Aro.

Eroja lähinnä käyttöohjeissa

Testityhmä piti kärkikolmikkoa tarkoitukseensa sopivina, ja eroja oli lähinnä käyttöohjeissa. Niukan voiton vei Sweet Stick, jonka ohjeistuksessa oli edes vähän yritystä. Hieman huolimaton valu kahvan viimeistelyssä ei laskenut arvosanaa. Tasapisteisiin päätyivät Super Stick ja One More Magic Stick. Ne ovat käytettävyydeltään Sweet Stickin tasoa, mutta yliolkainen ohjeistus hämmästytti testaajia. Hännänhuipuksi jäi testin erikoisuus Skate Mate. Testiryhmä piti tuotetta heppoisena ja työläänä. Käyttötapaa piti miettiä pitkään. Testiryhmä päätteli, että Skate Mate saattaisi soveltua esimerkiksi pitkäteräisiin retkiluistimiin, jotka eivät mahdu teroituskoneisiin.

Teroitin pisteet hinta
Sweet-Stick 3,7 32,50
One More Magic Stick 3 15
Super Stick 3 25
SKate Mate 1 29,25 (lisärullilla)

Mitä testistä jäi käteen?

-Kyllä luistimet kannattaa teroituttaa ammattimiehillä ammattiurheiluliikkeissä, sanoo Teemu Kujanpää.

Ja kannattaa muistaa, että pikateroitustikut on tarkoitettu lähinnä ammattilaisille eli eri jäälajien huoltajille.


Tuomas Kiukas / TV1 Kuningaskuluttaja

Vai vain ammattilaisille?

Itsellä kaksi poikaa pelaa kiekkoa ja ovat teroittaneet ja huoltaneet tuolla sweet-stikillä omat luistimensa ja toimii, tosin on uudempi malli kuin tuo.
säästää teroituskuluissa varsinkin lapsiperheessä. suosittelen

© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi