yle.fi

Täysautomaattiset espressokeittimet

Espressokeittimien testaajina toimivat espresson suurkuluttajat, Suomenlahden kauhut, Merisiskot Susa Kauppila, Tiina Kaarela ja Tiina Paavilainen. Yhteisiä purjehdusreissuja on hyvä suunnitella maittavan espresson äärellä, laadusta tinkimättä.
Testattavat tuotteet olivat Melitta CafeO Bistro, Jura Ena3, Siemens TK 52002 ja Krupsin EA 8005. Tuotteet oli valittu tunnetuilta keitinvalmistajilta, joilla on maahantuonti ja huolto Suomessa. Tähän testiin valitsimme kotikäyttöön soveltuvat, valmistajien huokeimmat
mallit.
kolme kovaa (Video still, Kuva: YLE)


Melitta CafeO Bistro

Ensimmäisenä testiryhmän syyniin joutui Melitta Cafeo Bistro. Melitassa oli jaettu kahvipapusäiliö, jota testaajat pitivät nerokkaana. Yhdellä vivun heilautuksella pystyi vaihtamaan kahvilaadun kofeiinittomaan. Melitan käyttökuntoon saattaminen aiheutti päänvaivaa testaajille. Ohjeiden sekavuutta moitittiin ja kesti lähes tunnin ennen kuin ensimmäinen espressokupillinen oli valmis. Testaajat panivat merkille, että ensimmäiset kupilliset keittimestä eivät anna vielä koko totuutta mausta. Maku parani kuppi kupilta.
Melitan crema ei vakuuttanut testaajia, mutta maitovaahdon koostumus sai kiitosta. Erona muihin keittimiin Melitta teki maitovaahdon hyväksikäyttäen sekä höyryä että vispilää. Suodatusyksikön puhdistus Melitassa oli yksinkertaista: Avataan sivuluukku, vedetään yksikkö ulos ja laitetaan se juoksevan veden alle. –Tää on ihan kuin vaihtais värikasetin, kommentoi Tiina Paavilainen huoltoa. Täysautomaattinen koneen puhdistus kestää 15 minuuttia ja se tehdään noin kahdensadan kupin välein.


JURA ENA3

Testaajat kiittelivät Juran kokoa ja muotoilua. Juran makuun testaajat mieltyivät, mutta espresson alhainen lämpötila sai moitteita. Juran kaikki säädöt olivat yhden napin takana, mikä miellytti testaajia. Jurassa pystyi keittämään myös tavallista suodatinkahvia. Juran automatiikka hoiti kaiken puhdistuksen. Jos laitteeseen tulisi jokin tukos tai toimintahäiriö, niin tuolloin manuaalinen puhdistus olisi paikallaan, arveli testiryhmä.


KRUPS EA 8005

Krupsin käyttö-ohjeet saivat varauksetonta kiitosta selkeytensä ansiosta. Valpas testityhmämme löysi muutaman harmittavan virheen käyttöohjeista. Jos olisi toimittu ohjeiden mukaan, niin kalkinpoistoaine olisi saattanut mennä helposti väärään paikkaan. Maalaisjärki pelasti tällä kertaa. Krupsin osakkeet testissä nousivat, koska siinä oli ajateltu myös cappuccinon tekemistä.
Krups oli testiryhmän mielestä selkein käyttää ja siinä kaikki osa-alueet tuntuivat toimivan tasaisesti. Ainoastaan Krupsin kova ääni sai hieman moitteita.


SIEMENS TK 52002

Kahvin kierrätysnäkökulman keksinyt Siemens aiheutti hymyä testaajissa. Jauhetun kahvin voi käyttää uudelleen. Laitteen päällä oleva kuppien esilämmitin ei toiminut testiryhmän mielestä toivotulla tavalla. Laitteen käyttöohjeet antoivat laitteesta hieman halvan vaikutelman, taitettu A4 – arkki ei saanut Merisiskoja puolelleen. Siemensin sisuskalut näyttivät samalta kuin Melitassa. Testaajat epäilivätkin, että laitteilla on sama valmistaja.


Testin tulokset:

Voiton vei Krupsin EA 8005. Krupsissa toimivat tasaisesti kaikki ne osa-alueet mitkä täysautomaattisessa espressokeittimessä kuuluukin toimia. Erityismaininnan sai opaskirja, muutamasta virheestään huolimatta. Toiseksi tuli Jura Ena3. Se teki maittavaa espressoa ja sen käytettävyys on omaa luokkaansa. Pisteitä laski espresson lämpötila. Kolmanneksi tuli Siemens, josta löytyi hämmästyttävän paljon samaa kuin Melitasta. Erikoisuutena oli kahvin uudelleen käyttö. Crema ei tyydyttänyt ryhmää. Testin viimeiseksi jäi Melitan CafeO bistro. Hankala käytettävyys harmitti testaajia. Maitovaahdotin kuitenkin toimi erinomaisesti.
Juran ja Melitan koneilla voidaan valmistaa kahvia myös suodatinkahvista, ja se osaltaan selittää laitteiden hintaerot. Kaikki koneet vaativat tilaa ympärilleen. Koneita joutuu käyttämään viidestä eri suunnasta, ja se kannattaa ottaa huomioon hankkiessaan täysautomaattista espressokeitintä.
Keitintä hankkiessa kannattaa huomioida se, kuinka tiheä on trallin- ja purutyhjennyksen väli. Vettä ja papujakin piti täydentää tuhka tiheään. Keskimäärin seitsemän kuppia oli raja, milloin joku edellä mainituista toimenpiteistä tuli suorittaa.

keittimet (Video still, Kuva: YLE)

pisteet hinta
Krups EA 8005 3,1 599€
Jura Ena3 2,5 750€
Siemens TK 52002 2 550€
Melitta CAFEO Bistro 1,6 799€

Pisteet 1-5


Tuomas Kiukas / TV1 Kuningaskuluttaja

© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi