Siinä missä pukeutumisvinkkejä ennen saatiin julkkisilta ja muotilehdistä, nykyään myös tavallinen ihminen
voi olla ihailtu muoti-ikoni.
Netissä on pilvin pimein muotiblogeja, joissa ihmiset esittelevät omaa tyyliään. Vantaalainen Anna on aktiivinen muotiblogien seuraaja. Hänellä on ollut oma blogi nyt noin vuoden ajan.
-Halusin jakaa ajatuksiani ihmisten kanssa, jotka ovat myös kiinnostuneita muodista ja estetiikasta, Anna kertoo.
Anna seuraa itse useita muotiblogeja.

-Osaa seuraan, koska tunnen niiden kirjoittajat. Osa on puhtaasti inspiraatioblogeja. Katson kuvat läpi ja saan ideoita niistä.
Lukijat tuunaavat omia vaatteitaan muotiblogeissa näkemiensä esimerkkien innoittamana. Mutta blogeilla on suuri rooli myös ostopäätöksissä.
-Jos iso bloginimi ostaa jonkun tuotteen ja hehkuttaa sitä blogissaan, se myydään loppuun kaupoista hyvin nopeasti, Anna toteaa.
On tavallista, että lukijat menevät kauppohin blogista tulostetun kuvan kanssa ja tiedustelevat tiettyjä tuotteita.
-Jos bloggaaja esittelee jonkin asian ja sen haluaa ostaa, niin kannattaa pistää vauhtia, Anna huomauttaa.
Lukijat saavat ideoita myös Annan blogista.
-Kun esittelin ostamani saappaat blogissani, monet tulivat kertomaan, että he olivat tilanneet samat saappaat itsekin.
Blogien ostovinkit ja kuvasto ovat usein lehtiä realistisempia.
-Naistenlehtien muotikuvissa vaatteet saattavat olla kalliimpia ja kuvauksissa on käytössä stylisti, meikkaaja, kampaaja ja valot. Kuvia myös photoshopataan. Lukijan on helpompi samastua bloggaajaan kuin naistenlehden malliin, Anna pohtii.
-Lukija voi sitten itse helposti kävellä kauppaan ja ostaa sieltä blogissa esitellyn vaatteen, joka ei maksa satoja euroja.
Annan blogi:
Inka Achté / TV1 Kuningaskuluttaja


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi
Annan blogi on mielestäni
Annan blogi on mielestäni paras. Hän kertoo itsestään erittäin paljon blogissaan! Loistavaa, sillä tällaisia ihmisiä on harvassa. P.S. Lisää tällaisia juttuja!
Kyllä ehdottomasti
Ehdottomasti muotiblogit ovat paljon parempi ja käytännönläheisempi tapa seurata muotia. Lisäksi, kun kommentoi blogitekstiä, niin bloggaaja vastaa ja antaa lisävinkkejä! :) Aivan mahtavaa. Pitää pitää vain pää kylmänä, kun esimerkiksi hankkii korut netistä niin kannattaa tutustua noihin aitoudentarkastusmenetelmiin sekä oikeisiin hoito-ohjeisiin, koska niitä kauppias ei voi netissä antaa.
Vaatteita ostaessa erityisesti kannattaa muistaa 14 vrk etämyynnin palautusoikeus. Eli nyrkkisääntönä: kokeile heti kun vaatteet tulevat ja palauta heti jos et halua niitä hankkia. Muuten jäävät roikkumaan!
Muotiblogeihin jää koukkuun,
Muotiblogeihin jää koukkuun, koska bloggaajaan oppii kuin tuntemaan kun seuraa johonkin henkilöön personalisoituvaa blogia. Tällöin blogista voi katsoa ikään kuin mitä bloggaajalle kuuluu. Lisäksi kuten Anne sanoi, niin blogit toimivat inspiraationa, sillä kuvista saa paljon pieniä ideoita ja blogeja seuraa mielellään jos ne ovat esteettisiä. Voi katsoa esim. miten farkut voi yhdistellä saappaisiin. Omalla nimellä ja naamalla bloggaaminen vaatii kuitenkin aika paljon rohkeutta, sillä blogi nousee totta kai netissä omalla nimellä etsittäessä.