yle.fi

Pastakoneessa ei kannata pihistää

pastakonetesti (Video still, Kuva: YLE)
Tuorepastan tekemiseen tarvitaan jauhoja ja kananmunia, sekä tietysti hyvä pastakone. Kunkun kolme kovaa saivat tällä kertaa testattavakseen kaikki Suomessa myytävät käsikäyttöiset pastakoneet. Niitä löytyi kolmea mallia. Testin ylivoimainen voittaja oli Marcaton Atlas 150.


Testattavat tuotteet

Prisman Fackelmann
Clas Ohlsonin Jamie Oliver
Sokoksen Marcato Atlas


Testiryhmä

Testaajiksi valikoituivat Suomessa asuvat italialaiset herrasmiehet Stefano Rigatelli,
Davide Pavone ja Marco Pala. Kukaan heistä ei ole ruoanlaiton ammattilainen, mutta pastakone on pyörinyt tiuhaan jokaisen testaajamme mummolassa.

– Jo äänestä tunnistaa hyvän pastakoneen, totesivat testaajamme.


Käyttöohjeet

käyttöohjeet (Video still, Kuva: YLE)Fackelmannin ohjeet saivat kuviensa ansiosta kiitosta. Testiryhmä piti yksinkertaisista ja selkeistä ohjeista. Fackelmann oli ainoa malli joka tuli laatikosta kokonaisena. Ainoastaan kampi ja kiinnike olivat irralliset. Kiinnikkeen toimintaperiaate muistuttaa käsitöissä tutuksi tullutta puupuristinta. Puristimen skaala ei riittänyt testipöydän paksuudelle.
Kuivapyörityksessä testiryhmä epäili tuotteen laakereiden kaipaavan hieman öljyä. Fackelmann oli hankintahinnaltaan huokein.

Jamie Oliver (Video still, Kuva: YLE)Jamie Oliverin ohjeita testiryhmä moitti. Ohjeet olivat ainoastaan kertakäyttöisen pakkauksen takakannessa ja painetun sanan koko sai moitteita. Jamie Oliverin ohjeiden vakavimmaksi puutteeksi osoittautui vesi- ja konepesukiellon puuttuminen. Pesukielto oli muiden pastakoneiden ohjeissa selkeästi merkattu. Kiinnityspuristimen skaala ei tässäkään mallissa ollut riittävä. Tarkempi tutkimus osoitti, että puristimet olivat identtiset.

Testin kallein pastakone Marcaton Atlas, sai testiryhmältä innostuneen vastaanoton. Ohjeet olivat monella kielellä ja värillinen ohjekirja oli erittäin selkeä kuvineen ja pastaresepteineen.
Atlaksessakin kiinnityspuristimen skaala tuotti hankaluuksia, mutta neuvokkaat testaajamme saivat soveltamalla pastakoneen pöytään kiinni.


Pastan tekeminen

säätönuppi (Video still, Kuva: YLE)Kaikilla koneilla sai aikaan kelvollisia pastalevyjä. Ei tehnyt testiryhmämme mielestä eroa, saiko pastalevyn rullattua asteikolla 1-9:ään joka löytyi Jamie Oliverista ja Marcatosta vai 1-7:ään joka oli Fackelmannin skaala.

Fackelmann (Video still, Kuva: YLE)Eroja alkoi syntyä kun siirryttiin tekemään tagliatellea ja spagettia. Fackelmannin leikkuutulos oli molemmissa pastalaaduissa lähes kelvotonta. Jauhoja tarvitaan, jotta tagliatellenauhat irtoavat siististi toisistaan, mutta tämän koneen kohdalla tuskin pussikaan riittäisi. Jamie Oliver leikkasi pastaa ajoittain hyvin, mutta kokonaisvaikutelmaksi jäi epävarmuus. Tuotteella voi siis tehdä muutakin kuin heittää vesilintua. Marcaton Atlas selvisi kaikista osioista moitteetta.

Testin lopputulos

Tuote Pisteet Hinta
Marcato Atlas 4,8 59.90€
Jamie Oliver 3,0 49,90€
Fackelmann 2,5 26,50€

Pisteet 1-5

Marcato Atlas (Video still, Kuva: YLE)Testin voittajaksi nousi Marcato Atlas. Tuotteen käyttöönotto-ohjeistus, koneiston jämäkkyys ja pastan laatu antoivat Marcato Atlakselle parhaat pisteet.

Toiseksi tullut Jamie Oliver toimi ajoittain kelvollisesti, mutta ei vakuuttanut testiryhmää ensiluokkaisen pastan valmistajana. Puutteelliset ohjeet pakkauksen takakannessa laskivat kokonaispisteet kolmeen.

Hännänhuipuksi jäi Fackelman. Käyttöohjeet olivat hyvät, mutta Fackelmanin koneisto tuntui heppoiselta ja hieman öljyä vaativalta. Tagliatellen ja spagetin tekemisestä ei tullut juuri mitään. Tuote tuntui soveltuvan lähinnä lasagnelevyjen tekoon.


Tuomas Kiukas / TV1 Kuningaskuluttaja

© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi