Maksuton kouluruoka täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Sen kunniaksi Kunkun Kolme kovaakin löytyvät tällä viikolla koulukeittiöstä.
Kolme kovaa ovat Helsingin steinerkoulun neljäsluokkalaisia, jotka laittavat paremmuusjärjestykseen kaupoissa myytävät perunamuusijauheet yhdessä keittäjien kanssa. Heillä on myös tarjoiluvinkkejä perunamuusin ystäville. Ilari Salomaa kertoo nauttivansa muusin mieluiten pihvin kera.
- Minä syön muusin yleensä raejuuston ja kalapuikkojen kanssa, kertoo puolestaan Vida Hulkko.
Olli Oksasen mielestä muusin kylkiäiseksi sopii erityisesti poronkäristys ja puolukkahillo tai jauhelihakastike.
Pirkka saostuu jopa liikaa
Testituotteemme ovat: Felix, Pirkka, Mummon muusi, Rainbow sekä Xtra. Kaikki jauheet ovat tuttujen valmistajien tuotteita, ja löytyvät päivittäistavarakauppojen hyllyiltä. Jekkuna testituotteiden joukkoon on sujautettu verrokiksi kotona oikeista perunoista valmistettu muusi. Testi toteutetaan sokkotestinä, eivätkä testaajat siis tiedä, mikä jauhe milloinkin on kyseessä. Kaikki muusit tehdään veteen pakettien ohjeiden mukaan.
Ensimmäisenä tarkastellaan Pirkka. Lasten apuna toimivat keittäjät huomaavat, että se saostuu välittömästi kiinteäksi massaksi, jopa hieman liikaa. Makukaan ei tee vaikutusta ainakaan Vidaan.
- Tämä ei oikein maistu miltään. Ja tämä jää suuhun tahmean tuntuisesti.
Ollin mielestä muusi on hieman liian suolaista mutta muuten hyvää.
Felix ja Mummon muusi saavat kohteliaisuuksia
Seuraavana rankataan Felix. Vidan mielestä siinä on kummallinen sivumaku.
- Maistuu oudolta. Ihan kuin tässä olisi punajuurta seassa, hän arvioi.
Ilari kiinnittää huomiota muusin vetoavaan ulkonäköön. Se tuntuu Pirkan tapaan melko paksulta.
Ollin mielestä muusi muistuttaa niin maultaan kuin ulkonäöltäänkin koulun perunamuusia. Se lienee kohteliaisuus, koulun muusi nimittäin valmistetaan aidoista luomuperunoista. Felix maistuu ryhmän mielestä myös rasvaisemmalta kuin Pirkka, vaikka keittäjät laittoivat molempiin saman määrän voita.
Seuraavana testissä on Mummon muusi. Vida on kertonut syövänsä sitä kotonakin.
Tunnistaako hän sen maun sokkotestissä?
- Tämä on minun makuuni. Tässä on juuri oikean verran kaikkea. Maistuukin oikealta, Vida kehuu.
Olliin ja Ilariin Mummon muusi ei tee yhtä suurta vaikutusta. Heidän mielestään se maistuu hieman samalta kuin Pirkka.
Rainbow ja Xtra keinotekoisen makuisia
Neljäntenä testaajat maistavat Rainbown muusia, jonka ohjeissa ei kehoteta lisäämään suolaa tai voita, vaan sen ilmoitetaan olevan heti käyttövalmista.
Ilari arvioi, että siinä on kaikesta huolimatta voinen maku. Olli tunnistaa maussa lievää keinotekoisuutta.
- Mutta kuitenkin hyvää, hän toteaa diplomaattisesti.
Sitten Xtran muusin kimppuun. Lautasille annostellessa se on niin kiinteää, että näyttää miltei perunakakulta.
Keittäjien mielestä tuoksustakin tunnistaa, että muusi ei ole kovin laadukasta. Vida arvioi, että Xtra tuoksuu
jauholta. Makukin on hänen mielestään oudon kirpeä. Olli ja Ilari ovat myös sitä mieltä, että maku on muuseista keinotekoisin.
Sekaan ujutettu oikea perinteinen perunamuusi paljastuu heti jo ulkonäkönsä perusteella. Vidan mielestä makukin on ihana.
-Tämä on minunkin mielestäni paras tähän mennessä. Jos tätä vertaa aiempiin muuseihin, niin ne
maistuivat tosi keinotekosille, Ilari komppaa.
Felixin muusi kiri voittoon
Oikeista perunoista tehty verrokkimuusi sai kaikilta lapsilta täydet pisteet. Mutta miten kävi jauheiden? Niukasti voittoon kiri Felix. Erityisesti Ollin mielestä se maistui paljolti samalta kuin oikeista perunoista tehty muusi.
Testin toiseksi kallein tuote, Rainbow-jauhe, jäi peränpitäjäksi Xtran kanssa. Rainbowssa oli havaittavissa keinotekoisuutta, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin Xtrassa, jonka ryhmän mielestä tunnisti huonolaatuiseksi niin tuoksusta kuin maustakin.
Kaiken kaikkiaan muuseissa ei testiryhmämme mielestä ollut suurensuuria eroja. Kaikki olivat äärimmäisen nopeita valmistaa, vaikka väillä muusi tuntui jämähtävän jopa liian nopeasti kovaksi massaksi. Yksi on kuitenkin selvää: vaikka jauheet ehkä voittavat vaivattomuudessa, makua arvioitaessa ei ole oikeiden perunoiden voittanutta!
Testin tulos
| Jauhe | pisteet | hinta/kg |
| 1. Felix | 4,25 | 6,60 e |
| 2. Pirkka | 4,0 | 5,50 e |
| 3. Mummon muusi | 3,8 | 6,60 e |
| 4. Rainbow | 3,7 | 6,25 e |
| 5. Xtra | 2,9 | 3,25 e |
Inka Achté / TV1 Kuningaskuluttaja


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi
Oma makusuosikki löytyy Lidlistä
Parhaan makuista pussimuusia mitä olen itse syönyt saa ostaa Lidlistä. Vinkkinä vaan niillekin, jotka eivät normaalisti käy Lidlissä. Itsekin yllätyin positiivisesti kun kokeilin sitä. Hyvän maun lisäksi muusista tuli ihanan paksua ja täyteläistä.