Katsastuksesta joutuu nykyisin pulittamaan pakokaasumittauksen ja OBD-mittauksen kanssa jopa 80 euroa. Pikainen gallup katsastusaseman pihalla kertoo, että kohonneet maksut nostavat autoilijoiden verenpainetta.
- Ne ovat liian korkeat. Ne ovat nousseet vuosi vuodelta, tiivistää Leo Zenjuga.
- Maksoin juuti yli 80 euroa pakokaasupäästömittauksen kanssa ja aattelin, että aivan mahdoton hinta. Olen sitä mieltä, että hinta on suorastaan kauhea, huudahtaa Tanja Talvio.
- Viimeksi oli kuudenkympin korvilla, nyt on jo kaksikymppiä taas noussut vuodessa, manaa Kari Häyrinen.
Toden totta, katsastusmaksut ovat nousseet hyvää vauhtia. Katsastaminen vapautettiin kilpailulle vuonna 1994. Siitä asti hinnat ovat nousseet laskennallisesti jopa kymmenen prosenttia vuodessa, eli erittäin paljon nopeammin kuin yleinen hintataso. Hinta on nykyisin 2,5 kertaa suurempi kuin ennen katsastuksen vapautumista.
A-katsastus Oy:n ketjujohtaja Petri Kalmi katsoo, että katsastustuote on muuttunut oleellisesti sitten virkamiesvuosien.
- Siihen on tullut uusia lisäosia, kuten iskunvaimentimien koneellinen testaus. Myös autotekniikka on kehittynyt voimakkaasti, mistä johtuen katsastuksen vaatima aika on pidentynyt paljon, Kalmi sanoo.
Hallitsevat katsastusasemat määräävät hintatason
Myös kaikki alan kustannukset ovat nousseet merkittävästi. Monien mielestä tämä ei kuitenkaan selitä kaikkea. Autojen katsastus on hyvin keskittynyttä toimintaa. Kahden suurimman ketjun, A-katsastuksen ja K1-Katsastajien, osuus markkinoista on yli 80 prosenttia.
Autoliiton mukaan kilpailu ei yksinkertaisesti toimi katsastusalalla.
- Nyt näyttää siltä, että markkinoilla on kaksi vahvaa toimijaa ja hinnat ovat nousseet niin, että kilpailu ei näyttäisi toimivan. Ei synny sellaista hintakilpailua yrittäjien kesken, sanoo Autoliiton puheenjohtaja Risto Tuori.
Tutkimusten mukaan alan suurimmat toimijat näyttävät suuntaa hinnoittelulle ja pienemmät seuraavat perässä. Pienet eivät uskalla lähteä voimakkaaseen hintakilpailuun, eikä niiden tarvitsekaan, koska asiakkaan on joka tapauksessa hankittava palvelu joltakin alueen yritykseltä. Katsastusmaksujen hinnat eroavat eri puolilla Suomea reippaastikin, mutta saman alueen sisällä useimmiten vain joitakin euroja.
Petri Kalmin mukaan syy on siinä, että tuote on aina hyvin samanlainen.
- Tämä on hyvin lakisääteistä toimintaa, jossa on määritelty tarkkaan investoinnit, laitteet, tilat samoin kuin itse tuote eli kuinka paljon se vaatii aikaa. Minusta se ei voi kovin paljon vaihdella.
Katsastaminen on hyvin kannattavaa
Hyvä ja tehokas katsastus on yhteinen etu, mutta hinnat eivät saisi karata pilviin. Yritysten toiminta on erittäin kannattavaa etenkin pienillä, yrittäjävetoisilla katsastusyrityksillä. Vaarana on, että lakisääteisen, pakollisen palvelun teho menee osakkeenomistajille, ja kansa maksaa.
- Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan liikevoitot nousevat jopa viiteenkymmeneen prosenttiin liikevaihdosta, mikä on todella paljon. Ei ole oikein, että pakollisen palvelun hinnasta hyvin paljon on liikevoittoa, sanoo Autoliiton puheenjohtaja Risto Tuori.
-Yrityksen tulee olla kannattava ja täytyy muistaa, että kun puhutaan katetasoista, niin sen päälle tulevat vielä investointikustannukset. Tämä on ala, joka vaatii hyvin paljon investointeja, Petri Kalmi vastaa.
Markkinat ja kuluttajat ratkaisevat
Katsastuksen hinnat tuskin ainakaan laskevat lähiaikoina. Suomen hallitus on todennut jättävänsä asian markkinoiden huostaan. Kilpailuvirasto seuraa tilannetta, mutta ei aio tehdä mitään. Vikaa on myös kuluttajissa, jotka eivät kilpailuta yrityksiä. Tutkimusten mukaan katsastusasiakkaat eivät ole kovin hintatietoisia. Kilpailun lisääntyminen ja hintojen lasku ovat pitkän tien takana.
Tommi Ketonen / Kuningaskuluttaja TV1


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi
Autokatsastus.
Näin juuri 31.3-08 TV Finland ohjelman joka oli MOP.
mutta siinä viitattiin juuri kuningaskuluttaja tekemään juttuun. Asun talvet täällä Espaniassa ja omistan auton joka on Espanian rekisterissä ja siis katsastettava myös 2 vuoden välein. Katsatus on erittäin tarkka ei oikeasti poikkea Suomen katsastuksesta. mutta hinta on kaikkineen vain noin 35.00€ johos sisältyy myös pakokaasutesti.
Minulla on suomessa myös auto ja se on Diesel käyttöinen kuten tämä espaniassakin oleva. mutta Suomen katsastus Diesel pakokaasu testeineen on noin 80,00 € eli lähes 50.00 € kalliinpi. Elintaso ei täällä Espaniassa ole yhtään edullisempi ajatellen ruokaa ja asumista, mutta auton käyttö inhimillisempi, vaikka katsatusessa ei ole kilpailua, eli kaikki katsastajat toimivat ivu nimen alla.
Katsastus
Jokunen aika sitten tuli telkkarista MOT tai kuningaskuluttaja tai joku vastaava ohjelma auton katsastukseen liittyen... Päällimmäisenä siitä jäi mieleen jonkun "isokenkäisen" perustelu katsastusmaksujen noususta: kun inssien pitää nykyään ymmärtää autojen tekniikan päälle, ja se koulutus maksaa tms.
Korjaamoilla tuntihinnat on kuitenkin max 1/2 katsastuksen laskennallisesta tuntihinnasta, vaikka korjaamoilla jopa tehdään autoille jotain pelkän ymmärtämisen lisäksi.......