Uuden sukupolven huippunopeita 3g-kännyköitä vaivaa satunnainen mutta täydellinen mykkäkoulu. Verkkoa näyttävät palkit ovat täydet, mutta puhelut eivät kulje. Puhelin ei soi eikä sillä voi soittaa..
Helsinkiläisen Anders Nylanderin ongelmat ilmenivät kevättalvella.
- Ihmiset sanoivat, että minua ei tavoita. Puhelut menevät vastaajaan, eivätkä aina sinnekään. Ja varmasti en itse puhunut puhelua samaan aikaan.
Ja puhelimessa olivat täydet verkkoa osoittavat palkit näkyvissä! Ongelma oli ikävä, koska Nylanderilla oli työnhaku käynnissä. Olisihan varsin ikävää, jos hyvä työtarjous ei tulisi perille.
Myös matkapuhelinasiantuntija ja entinen nokialainen Hannu H. Kari omistaa 3g-puhelimen.
- Olen itsekin huomannut, että tuleva puhelu päätyy joskus suoraan vastaajaan, sanoo maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusjohtajana nyt vaikuttava Kari.
Ja netin keskustelupalstoilta löytää lisää esimerkkejä. Puhelin näyttää ”yhteysvirhettä” tai ”verkko varattua”, mutta puhelin on takuulla verkon peittoalueella. Puhelut eivät kuitenkaan kulje kumpaankaan suuntaan.
Onhan siihen tietenkin totuttu, että kännykkä ei aina pelaa joka paikassa. Kuten esimerkiksi syrjäseudulla. Joskus isot massatapahtumat ruuhkauttivat tukiasemat. Mutta nyt on kyse jostakin muusta.
Syy tuntematon
Puhelujen perillemeno-ongelma vaivaa ainakin Soneran ja Elisan asiakkaita – tosin operaattorien mukaan kyse ei ole epidemiasta, vaan paremminkin harvinaisesta ilmiöstä. Yksittäisille asiakkaille riesa on kuitenkin ollut iso.
- Ei ole varmaa tietoa, mistä se voisi johtua. Selvittämistä on vaikeuttanut se, että tätä esiintyy harvoin, ja se ei ole ollut ainakaan meillä toistettava asia, sanoo Elisan osastopäällikkö Eetu Prieur.
- Hannu. H. Kari arvelee, että ongelma voi liittyä verkon vaihtoon. 3G-puhelimen pitäisi osata vaihtaa automaattisesti vanhemman GSM:n puolelle, kun 3G-alue päättyy. Sekoaako puhelin siis verkon vaihdossa?
- Se on valistunut arvaus, sanoo Kari.
- Todennäköisesti kyseessä on monimutkaisempi asia, vastaa Elisan Prieur.
Sekä Sonera että Elisa neuvovat, että tuoreempi ohjelmistoversio voi auttaa puhelinliikenteen takkuamiseen. Uudenaikaiset monitoimipuhelimethan ovat kuin pieniä tietokoneita haittoineen ja etuineen.
Puhelinten valmistajat kehittelevät uusia ohjelmistopäivityksiä, joilla korjataan aiempien versioiden vikoja ja puutteita.
Soneran tuotekehitysjohtajan Pasi Mehtosen mukaan ohjelmistopäivitys on yleensä tuonut helpotusta myös puhelujen perillemeno-ongelmaan.
- Tuskin mikään laite on täysin ongelmaton, mutta on suuria eroja sillä, kuinka tuore ohjelmisto puhelimessa on, kertoo Mehtonen.
Elisa on samoilla linjoilla: Puhelujen perillemeno-ongelma voi ilmetä minkämerkkisessä laitteessa tahansa.
- Ohjelmistopäivitys voi auttaa, sanoo Elisan Prieur.
Nokia kiistää
- Nokia on eri mieltä kuin suuroperaattorit. Nokian mukaan puhelujen perillemeno-ongelma ei johdu ainakaan sen puhelimista
- Emme ole todenneet tätä ongelmaa, joten ohjelmistopäivitys ei voi siihen vaikuttaa, sanoo Nokian teknologiajohtaja Sebastian Nyström.
Nyströmin mukaan vika voi johtua puhelinverkosta tai operaattorista. Jättimäiset puhelinvalmistajat Samsung ja Sony-Eriscsson eivät kerinneet tai ehtineet kommentoida puhelujen pätkimistä.
3g-puhelimen ohjelmistopäivityksestä voi kuitenkin joutua maksamaan jopa 40 euroa takuuajan jälkeen. Siksi puhelimen käyttäjän olisi hyvä tietää, voiko siitä saada apua.
Joidenkin 3g-käyttäjien mukaan ongelma on ratkennut niin, että käyttää puhelinta yksinomaan GSM-verkossa – tämä järjestyy luurin verkkoasetuksia muuttamalla. Mutta silloin menettää tietenkin 3g-lisäherkut, kuten nopean datasiirron.
Tähän keinoon turvautui myös Anders Nylander kesällä. Hän palasi myöhemmin 3g-verkon käyttäjäksi elokuussa - ja yllättäen puhelut menivät taas perille. Soneran asiakaspalvelu oli todennut, että verkosta oli korjattu pääkaupunkiseudulla vikoja.
Soneran Mehtosen mukaan kyse ei ollut varsinaisesti korjauksesta vaan ”parametrimuutoksesta”. No vaikka sitten niin, jos se auttoi tässä tapauksessa.
Lauri Miettinen / TV1 Kuningaskuluttaja


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi
Nokian puhelimet.
Asun vakituisesti Espanjassa. Muutin tänne noin 10 vuotta sitten. Meillä on useampi 3G operaattori ja tunnetuin niistä Vodafone, jota itse käytän.
Ostin uusimman 3G puehelimeni kesällä Suomesta ja samalla minulle kerrottiin tällaisesta nettisivustosta.
http://europe.nokia.com/softwareupdate
Tietääkseni lähes jokaisen 3G Nokia puhelimen mukana tulee ohjelmisto ja tarvitava kaapeli, jolla hallita tietokoneen avulla puhelinta. Samalla, kun puhelin on kytkettynä tietokoneeseen, voi käydä tuolla sivulla tarkistamassa puhelimensa ohjelmisto. Sivusto on myös suomenkilelinen ja todella helppo käyttää.
Ohjelma tunnistaa puhelimen, kun siihen antaa OK painikkeella luvan.
Se tarkistaa ohjelmistoversion ja ehdottaa korjausta, jos ohjelmistossa on vikaa tai uudempi ohjelmisto on saatavana. Myös uusia lisäohjelmia voi ladata tuoltakin, samoin kuin Nokia PC Suiten kautta.
Jollekin tuo voi olla liian vaikeaa, mutta siitä selvisi anoppinikin hiukan ohjeistettuna. Hänen Nokia puhelimensa sammui joskus itsekseen ja vika korjaantui kytkemällä se nettiinja käväisemällä tuolla sivulla. Eikä maksanut mitään. Nyt hän käy useasti tarkastamassa onko uutta fimwarea (kuten hän jo itse puhuu) ilmestynyt.
Minulla on ollut jo heti alusta saakka Vodafonen 3G yhteys ja Nokian puhelin. Se ei ole kertakaan pettänyt jutussa kerrotulla tavalla. Yhden ainoana kerran puhelin mykistyi, mutta sen sai aikaan mereen putoaminen. Siitä Nokia ei enää toipunut.
Puhelin vaihtaa 3G:stä GSM:n puolelle huomaamatta sellaisen alueen sattuessa kohdalle, jossa ei G toimi. Olen käyttänyt "näköpuheluita" jo vuosia.
Kukahan tämä entinen nokialainen ja asiantutija oikein on, kun ei osaa edes tuonne päivityssivuille neuvoa ja ihmettelee syytä pätkimiseen. Minä voin todistaa, että laiteongelma se ei ainakaan ole.
Perheessä ja kavereilla on lähes kaikilla Nokian puhelin ja eri operaattoreita. (Telfonica, Orange, Yoigo) Kamarapuhelut toimii ristiin ja se erittäin nopea data on siirtynyt aina Vodafonen verkossa Nokian puhelimella ongelmitta.
Sama kokemus on myös muutamilla erimerkkisen puhelimen omistajilla.
Antsu
Katkeilevat yhteydet
Nylanderin kokema ongelma kuulostaa tutulta. Käytössäni on työnantajan puhelin ja soneran liittymä. Puheluiden satunnainen katkeileminen ja yhteyden toimimattomuus alkoi Lokakuussa 2005 hankittuani Nokian 6630 3G puhelimen. vajaan vuoden kuluttua puhelin vaihtui Nokian E70 malliin ja nyt koekäytössä on Nokian E90 communicator.
Ongelmat on samanlaisia kaikilla näillä puhelimilla: puhelut katkeaa ja näytössä lukee "yhteysvirhe", puhelut eivät saavu perille vaan menevät suoraan vastaajaan. Tämä on jopa päästy kokeilemaan siten että kaveri vieressä soittaa minulle ja puhelu ohjautuu suoraan vastaajaan vaikka puhelimeni näyttää "täyttä kenttää". Erityisen harmilliseksi asian tekee se että monet puhelut tulevat keskuksen kautta, enkä voi soittaa uudelleen ja soittajalle saattaa jäädä mielikuva että "löin luurin korvaan". Ammattiini kuuluu vastailla puhelimeen ja satunnaisesti toistuva puheluiden vastaajaan meneminen luo negatiivista ilmapiiriä - "ne ei ikinä vastaa puhelimeen" -tyyliin.
Aluksi puhelimet kävivät useasti huollossa koska Soneralta kerrottiin vian olevan puhelimessa. Nokialta tietenkin kerrottiin vian olevan Soneran verkossa. Tähän nyt uskon koska Elisan kortilla puhelimet toimii kaikkialla. Verkkoviasta kertoo myön se että viat ilmenevät harmillisesti vain kotonani ja työpaikalla. Olen päässyt kokeilemaan pitkiä aikoja oleskelua "vieraiden" GSM-mastojen vaikutusalueella ja havainnut että esimerkiksi mökillä ei ole mitään ongelmia vaikka 3G-verkossa ollaankin. Muutaman päivän Ruotsin matkalla ja viikon reissu Kreikkaan ilman ainoatakaan katkennutta puhelua kertoo ehkä jotakin nekin.
Kymmenet soitot Soneralle ovat olleet turhia ja minulle on kerrottu ettei mitään vikaa ole koska muut eivät ole raportoineet ongelmista. Sitä en tiedä miksi muut eivät ongelmista Soneralle soita vaan moittivat puhelimia ja vaihtavat puhelimiaan uusiin tai käyttävät huollossa joka toistuvasti toteaa ettei puhelimessa ole mitään vikaa. Toisaalta jos jonotusaika asiakaspalveluun tai tekniseenpalveluun on jopa tunnin karsii soittajia.
Viimeksi kun käytin puhelinta huollossa soitti huoltomies minulle ja kertoi ettei puhelimesta löydy mitään vikaa, mutta ihmetteli että miksi tämä on jo kahdeksas puhelin meidän talosta joka tuodaan aiheetta huollettavaksi...
Tekniikasta jotakin tietävänä luulen että kyse on jostakin viallisesta komponentista tai kortista linkeissä. Päivitän puhelimen ohjelmiston itse ja jonkinlaisena atk-alan ammattilaisena uskon osaavani älypuhelimen käytön ja sen oikut.
En enää usko että ongelma ratkeaa, ellei sitten salama iske linkkiin ja tuhoa sitä niin että Sonera sen joutuu kokonaan uusimaan.
3G:ssä on kyseessä yleisempi ja isompi ongelma kuin myönnetään
En malta olla kommentoimatta Elisan osastopäällikkö Eetu Prieurin käsitystä, että kyseinen 3G puheluiden ongelma olisi harvoin esiintyvä. Tuttavapiirini 3G puhelimissa on juuri kyseinen puhelujen suoraan vastaajaan menemisen ongelma useammassa kuin yhdessä laitteessa. Ja kun jonotan Elisan palvelutiskille milloin minkäkin vian kanssa, on paikalla aina joku, joka valittaa vikaa 3G yhteyksissä ja nimen omaan samasta viasta eli puheluiden suoraan vastaajaan menosta. Nyt yritetään selvästi lakaista ongelmaa maton alle, väittämällä, että yhteydet muka toimivat pääosin, kokeiltu on, eivät toimi. Ehdotan, että kaikki toimimattoman yhteyden omistajat palauttavat puhelimensa ostopaikkaan ja vaativat rahansa takaisin. Itse joudun siirtymään takaisin vanhaan puhelimeeni; Nokian 6125, jonka aikana on ollut myös ongelmana silloin tällöin, että puhelin ei soi, vaan puhelut menevät suoraan vastaajaan, mutta joka pääosin toimi. Nykyinen Nokian N 80 näyttää toimivan hiukan Kuningaskuluttajan jutusta poikkealla tavalla, puhelimessani ei näy vian aikana edes kuuluvuustolppia, vaikka olen varmasti kuuluvuusalueella, ja soittoa yrittäessäni tulee näyttöön vaihtelevasti tekstejä "ei yhteyttä verkkoon", "yhteysvirhe" tai "verkko varattu". Tämä ongelma on esim. tänään ollut puhelimessani n. kolmen tunnin ajan, jolloin puhelimeni ei siis soi tai sillä ei voi soittaa. 3G verkon vaihtaminen käsiasetuksikka GSM:n ei auta. Eli barrikaadeille toverit, meidänhän piti hallita tekniikkaa eikä tekniikan meitä!
Viallinen ja vailinainen 3G
Itselläni on 3G kytky jonka ostin saunalahdelta juuri sillä että saisi käyttää 3G palveluita.
Asun aivan tampereen ydinkeskustassa. Itselläni sama kyseinen ongelma. Elisan ratkaisu ongelmaan. Kytke 3G pois päältä puhelimesta. Kytkin 3G:n pois ja sitten toimii.
Syynä Elisan mukaan se että asun katvealueella jossa ei ole 3G lähetintä. Siis edes tampereen ydinkeskustassa ei ole 3G peittoa. Täyttä huijausta tuo 3G pakettien myynti kun ei edes ydinkeskustassa pääse käyttään 3G palveluita.
Elisalta vastattiin tämän vuoden keväällä minulle että jos hyvin käy niin EHKÄ ensivuoden keväällä rakentavat mastoon uuden antennin.
Tästä pitäisi kuluttaja asiamiehen paremmin ottaa asiaan yhteyttä.