yle.fi

Teflon vastaan valurautapannu

pihvi (copyright YLE/videokuvaa)Moni ajattelee, että jos haluaa paistaa pihvit kevyesti, ainoa oikea valinta on teflonpannu. Halvasta pinnoitepannusta kuluu pinnoite kuitenkin nopeasti rikki ja paremmatkin kestävät usein vain muutaman vuoden. Valurautapannukaan ei ole niin vaikea huoltaa kuin monesti luullaan. Kumpi parempi? Sitä kysyin espoolaisilta markettiasiakkailta. Vastauksia tuli monenlaisia.

- No ainakin mun mielestä teflon on parempi. Vaimohan näitä käyttää, elikkä en minä hirveesti näitä käytä, mutta tämmöisiä meillä ainakin on, ja hyvää ruokaa tulee, kertoi Heikki Hämäläinen.

Haasatattelemani rouvat tykkäsivät eniten teflontyyppisistä pinnoitepannuista, koska niissä ei tarvitse käyttää rasvaa juuri ollenkaan eikä ruoka pala kovin helposti pohjaan.

- Pinnoitepannu on parempi, helpompikäyttöinen, sanoi Kaija Metsola.

Mutta tykättiin sitä valuraudastakin, jos sitä vaan jaksaa hoitaa hyvin. Moni kertoi paistavansa sillä pihvit ja pinnoitepannua taasen käyttävänsä arkiruuan tekoon.


Muovipinnoitettuja pihvejä?

Viime aikoina markkinoille on tullut myös pinnoiteita, joiden pitäisi valmistajan mukaan kestää entistä paremmin - jotkut jopa liekitystä.

Maulavirta (copyright YLE/videokuvaa)Keittiömestari Markus Maulavirta on kuitenkin pettynyt moneen uuteen pannuun. Hän näytti minulle kallista pannua, joka on joutanut roskakoriin parin kuukauden käytön jälkeen, sillä se ei kestänyt ravintolan uusia tehokkaita induktioliesiä.

- Täältä on lähtenyt suikaleita ja erityisesti nastojen päältä se on irronnut. Suikaleet mitä pannusta lähtee niin kyllähän ne sitten helposti jonkun pihvistä löytyy, Maulavirta tuumasi.

Ravintolassa joudutaankin uusimaan pinnoitepannut kolmen kuukauden välein, jotta näin ei tapahtuisi.

Halvat pannut ovat usein heppoisia. Kun pohja on liian ohut, pannu kuumenee liikaa, pohja vääntyy ja pinnoite vaurioituu. Hyvä pannun pohja on paksu ja tasainen teräspohja.

Toimittajan pannut syynissä

Tarkastelimme myös minun vanhoja pannujani ja sanottavaahan niistäkin löytyi. Yksi niistä oli aivan mutkalla ja sen kahvakin meni kevyesti vääntämällä poikki.

teflonpannu (copyright YLE/videokuvaa)- Tämä on ollut liian kuumalla liedellä ja pohja on kupristunut. Tämähän on suorastaan vaarallinen, Maulavirta toteaa.

Pannua valitessa kannattaa varmistaa että kahva on tukeva eikä liu kädessä ja pannun on tarpeeksi suuri.

Pinnoitepannu on kertakäyttötavaraa ja minun pannuni joutavat suoraan kierrätykseen.
- Jos haluaa hyvään paistinpannuun investoida niin kannattaa ostaa hyvä valurautapannu, neuvoi Maulavirta.

Vain valurautapannu on siis lähes ikuinen, mutta sitä pitää säännöllisesti öljytä ja rasvapolttaa.

Maulavirta näytti ruostunutta vanhaa lettupannua, jonka hänen mukaansa voi vielä hyvin pelastaa.

- Joku harhaoppinut voisi heittää tämän roskiin, mutta ainoo paikka mihin tää kannattaisi heittää on juhannuskokko tai uunissa polttaa pois nämä ruosteet ja liat. Voi ripotella karkeeta suolaa päälle ja polttaa nämä pois ja.öljytä sitten öljytupolla ja kuumentaa kevyestiniin että öljy imeytyy näihin huokosiin ja sitten se on taas käyttövalmis


Pinnoitepannujen terveysriskit?

Espoolaisten markettiasiakkaat eivät kovin paljoa pelkää pannujen terveysriskejä.
- Ei ei pelota sanoo Heikki Hämäläinen.

Naarmuiset pannut tosin joutavat monella käytöstä heti pois.

- Siinä vaiheessa kun on riittävästi käyttänyt niin siitä alkaa olla pinta vähän hapertunut pois vähitellen. Siitä tulee mieleen, että mahtaako siinä olla jotain terveydellisiä haittoja, mietti Ari Saariaho kauppareissunsa lomassa.

Maarit (copyright YLE/videokuvaa)Maailmalla on viime aikoina kohistu pinnoitepannujen mahdollisista terveysriskeistä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan terveysriskiä ei nykytiedon mukaan pitäisi olla edes pinnaltaan vaurioituneessa pannussa. Tutkimukset ovat kuitenkin vielä puutteellisia.

EU:ssa valmistajalla on aina vastuu pannun turvallisuudesta ja valmistusmaan viranomaisilla taasen valvontavastuu, että myrkyllisiä aineita ei pannuissa ole. Toisaalta moni pannu valmistetaan kaukana koto-suomesta eikä pannujen muovipinnoitteita erikseen testata Suomessa.


Köyhiä ritareita ja kalaa pinnoitepannulla

Kaija metsola kertoo paistavansa pinnoitepannulla muun muassa kalaa, eräs rouva kertoo tekevänsä pinnoitepannulla lähes kaiken, kalaa, kananmunia, lättyjä ja köyhiä ritareita, joiden tekemisessä pinnoitepannu on ehdoton.

- valurautaa mä käytän silloin kun mä haluun paistaa jotain hyvää pihviä mutta yleensä mä käytän sitten sanotaan normaaliarkikäytössä niin tommosia pinnoitepannuja, Soila Sarkola kertoi.

pinnoitepannuja (copyright YLE/videokuvaa)Pinnoitepannut sopivat ruualle, jota ei tarvitse kuumentaa paljoa tai jos tarvitaan vähärasvaista ruokaa. Maulavirta näytti kuinka luomukaritsan liha paistuu hyvin myös pinnoitepannulla, kunhan muistaa olla kuumentamatta pannua liikaa.

- On hyvä muistaa, että pannun reunat kannattaa olla tämmöiset pyöreät. Jos sipulia ruskistaa, niin tässä mahtuu pyörimään, Maulavirta neuvoi.


Kuhafilettä valuraudalla

Vähärasvaista tai jopa rasvatonta ruokaa voi paistaa myös valurautapannun avulla.

Maulavirta vinkkasi kuinka kuhafile paistuu valurautapannulla ilman rasvaa. Pannu tulee kuumentaa todella höyryävän kuumaksi ja siihen ripotellaan hieman suolaa.

- Tähän saa enemmän aromeita rasvattomalla kypsennyksellä kuin nonstickpannulla. Pannu pitää kuumentua ihan kuumaksi. Sen pitää oikein ruveta savuamaan, Maulavirta kertoi ja laitoi kuhafileen pannulle.

Maulavirta ruskisti filettä kevyesti ensin nahkapuolelta ja sitten toiselta puolelta. Koska pannu on erittäin kuuma siinä ei tarvita ollenkaan rasvaa ja file kypsyy nopeasti. Näin pinnasta tulee kauniin ruskea.

Näin kuumalla liedellä pinnoitepannu ei kestäisi. Erityisesti induktioliedellä kokatessa kannattaa varoa, ettei vahingossa kuumenna pinnoitepannua liian kuumaksi. Tilkka vettä tai öljyä pannulla kertoo milloin pannu on sopivan kuuma.

kuuma vesi (copyright YLE/videokuvaa)Paras tapa huoltaa niin pinnoitettu kuin valurautainenkin pannu on pestä se heti käytön jälkeen ja kuivata hyvin.


Maarit Åström-Kupsanen / Kuningaskuluttaja TV1

© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi