
Kassalla on yleensä ainakin kaksi vaihtoehtoa. Suurin osa meistä valitsee muovikassin paperikassin sijaan.
-No sen takia että muovipussi on kestävämpi ja sitä voi käyttää myöskin roskapussina, toteaa tamperelainen Anna Joensuu.
-Olen tottunut muovipussiin, se venyy ja kestää enempi. Käytän sitä ehkä vielä toisen kerran, pohtii Timo Välimäki.
Markku Hevonkorpi valitsi kassalla paperikassin:
-No ihan käytännön syistä. Mulla on niin paljon muovikasseja kotona, että tarvitsen näitä kun vien sanomalehtiä jätepaperinkeräykseen. Yleensä valitsen muovikassin.
Muovikassi on ekologisempi

Mutta mikä valinta olisi luonnon kannalta oikein? Äkkiä ajateltuna paperikassi tuntuisi ekologisemmalta. Se maatuu kotikompostissa jopa puolessa vuodessa. Muovikassin maatumisesta sen sijaan kuulee ristiriitaista tietoa. YTV kertoo, ettei muovikassi maadu laisinkaan, valmistaja uskoo olosuhteisiin:
-Maatuminen, se on ihan olosuhteista kiinni. Jos se on erittäin kuivassa ja pimeässä, niin se voi kestää hyvinkin pitkään, mutta kun auringonvalo pääsee vaikuttamaan ja kosteus, niin sanotaan muutaman vuoden. Sanoisin että se menee jo 4-5 vuoden aikana hyvinkin pieneksi, tai riippuu olosuhteista, sanoo muovikassivalmistaja, Merikarvialaisen Seapackin myyntijohtaja Reino Stenberg.
Mutta kun ottaa huomioon valmistuskustannukset, suosittelee jopa ekotehokkuuskonsulttikin muovikassia paperikassin sijaan, miksi?

-Kun lasketaan koko elinkaari, että ne raaka-aineet otetaan jostain ja prosessoidaan ja jalostetaan, niin siinähän kuluu energiaa ja tarvitaan kuljetuksia, sen itse raaka-aineen lisäksi. Kun nämä kaikki lasketaan yhteen, niin se paperikassi kuluttaa noin kymmenen kertaa sen määrän uusiutumattomia luonnonvaroja kuin muovikassi, kertoo Suomen Luonnonsuojeluliiton ekotehokkuuskonsultti Michael Lettenmeier. Hän jatkaa:
-Mutta voidaan tietysti kysyä, että onko se tänä päivänä etukin, että jos kerran joku päätyy kaatopaikalle, että se ei maadu. Hiili joka on sidottu muovikassiin, niin se pysyy pysyisi siellä tallessa, eikä vapautuisi metaanina ilmakehään. Metaani on paha kasvihuonekaasu.
Lisäksi paperikassin valmistuksessa kuluu myös uusiutuvia luonnonvaroja eli metsää.
Kaatopaikalla lojuu miljoonabisnes

Se miten ostokset kannetaan kotiin on paitsi eko- myös rahateko. Joka vuosi suomalaiset ostavat noin 500 miljoonaa muokkaria. Se tekee siis sata muovikassia henkeä kohden. Yksi maksaa 15 senttiä, joten kun lähes jokainen pussi päätyy kaatopaikalle, makaa jätekeoissa vuosittain kunnon miljoonabisnes.
Suomen suurin muovikassivalmistaja Suominen, ei halunnut päästää meitä tehtailleen kuvaamaan. Myöskään suomen ainoa päivittäistavarakaupan paperikassivalmistaja Stenqvist ei halunnut antaa haastattelua.
-Onko tässä bisneksessä jotain mystistä?
-Ei ole, ei yhtään mitään, ihmettelee Seapackin Reino Stenberg, mutta jatkaa:
-Ainoa, että tämä on erittäin kovaa bisnestä, sanotaan että tiukkaa vääntöä!
Muovikassimyyjät ovat väännössä voitolla. Paperikassien osuus vuosimyynnistä on noin 5%. Valmistajakin sanoo olevansa luonnon puolella: harras toive on, että kassi ei olisi kertakäyttötuote.
Kangaskassi on ekologisin
Joka tapauksessa, ekologisin vaihtoehto onkin ihan muu kuin muovikassi.

-Valitsisin kyllä mieluiten sen kestävän kangaskassin, jota voi käyttää vaikka kuinka monta kertaa uudelleen. Se on se todellisesti ekologinen vaihtoehto, toteaa Michael Lettenmeier.
Tamperelaisessa Tullintorin S-marketissa monet asiakkaat käyttävät omia kassejaan. Tuula Moilasella on aina omat kassit mukana:

-Muovijätettä tulee liiankin kanssa, siis aivan yllinkyllin! Ei tarvitse kun ajatella hedelmäpussia-ostan mitä vaan hedelmää kaksi kappaletta, niin siihen tulee jo muovipussi. Niistä kertyy jo iso määrä kotiin, saatika, että niitä vielä rahalla ostaisi!

Kangaskasseja saa ostaa jo monilta kassoilta. Myös biokassit tekevät tuloaan. Kentältä kerrotaan, että kestäviä, biohajoavia muovikasseja osataan jo teknisesti valmistaa, mutta toistaiseksi kustannukset ovat perinteiseen muovikassin verrattuna moninkertaiset. Joissakin kaupoissa on myös kierrätysmuovista valmistettuja muovikasseja ja kun muovikassia viitsii käyttää muutamankin kerran, on se ehdottomasti ekologisempi kuin paperikassi.
Noora Vanhanen / TV1 Kuningaskuluttaja


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi
Lähde?
Ohjelmassa olisi voitu esittää hieman yksityiskohtaisemmin, mihin tämä väite paperikassin 10-kertaisesta luonnonvarojen kulutuksesta perustuu. Esim. mitä tekijöitä on otettu huomioon ja millä kertoimilla.
Kassivalinta on ekoteko
Kun kuin tämän artikkelin niin pisti silmiin pari-kolme asiaa.
1. muovikassien maatuminen ei mene 4-5 vuodessa.Totuus on että muovikassien maatuminen kestää satoja vuosia.Eipä sitä kyllä muutakaan vastausta olisi voitu saada kun kysytään muovialan ihmiseltä asiaa!
2.Missä on semmoinen tutkimus mikä sanoo että kangaskassi on EkoTeko?Mistä sen voi tietää että siinä ei ole käytetyy kaikenlaisia myrkkyjä valmistusprosessissa!Ja sen lisäksi siinähän on voitu käyttää lapsityövoimaa ja alipalkattuja viljeliöitä jossain missälie Bolivian rinteissä.
3.Biokassien ostohinta taso on moninkertainen verrattuna esim. muoviin, se on totta.Mutta maan suurin vähittäiskauppaketju myy siltikin näitä kasseja 0.17 euro/kpl ja vastaavia muovikasseja 0.12-0.15 euro/kpl.Eli hintaero ei siltikään loppuvaiheessa olekkaan moninkertainen.
Jos joku haluaa tietää enemän Biokasseista niin katsokaa nettisivut www.biobag.no sielä on kaikenlaista infoa asiasta.