TauluTV:n sähkönkulutus

Selvittäisikö joku paljonko taulu tv kuluttaa sähköä.Olen kuullut että 5 tunnin katselu vastaisi sähkösaunan lämmitystä?

Sähkökiukaan tasolle ei

Sähkökiukaan tasolle ei välttämättä vielä päästä, mutta suureen virrankulutukseen kylläkin. Tosin tämä koskee vain plasmatelevisioita, joita nuo suuremmat taulutelkut ovat lähes poikkeuksetta.

Kilpaileva LCD-tekniikka ei vielä mahdolllista suurien televisioiden valmistamista kilpailukykyisellä hinnalla. Tosin LCD-näyttöjen virrankulutus on plasmatelevisioihin nähden kuin toiselta planeetalta:
Plasmatelevisio voi viedä virtaa jopa 200-300 wattia, LCD-telkut jäävät yleensä vähemmän, mutta kyllä niissäkin voidan päästä koviin kulutuksiin, 150 wattiin ainakin.

Toki kulutus pitää suhteuttaa myös ruudun kokoon. Muuan kauppias sanoi, että CRT-television (kuvaputkimalli) kulutuksen ollessa 100% nousee LCD-television kulutus 150%:een ja plasmatelevision kulutus jopa 200%:een. Näissä siis ruudun koko olisi sama.

Toisaalta kuitenkin nör.. tekniikkaa osaavat tuttavat sanovat, että LCD-näyttö vie jatkuvasti saman virran, kun taas plasmanäytön virrankulutus varioi katsottavan ohjelmamateriaalin tummuuden mukaan. Kuta vaaleampi kuva, sen enemmän virtaa (näin se on myös nykyisissä kuvaruutunäytöissä). Lopputulemana ohjelmat ovat kuulemma kuitenkin sen verta synkkiä, että plasmatelevisio veisi siis vähemmän tai kutakuinkin saman verran virtaa kuin LCD-näyttö.

Mene ja tiedä sitten. Joka tapauksessa molemmat tekniikat ovat sellaisia, että virrankulutus lisäntyy vanhaan televisioon verrattuna.

Toki kaikki on niin kovin suhteellista. Motivan arvion mukaan tämän hetkisen kehityksen valossa tämän valtakunnan tulostimet veisivät pelkässä standby- eli tyhjäkäyntitilassa tulostusta odotellessaan vuonna 2010 peräti 26 gigawattituntia sähköä. Niin, ja ne tulostukset tietty siihen päälle.

jonkinlainen vastaus, mutta ei täydellinen.

Sähkökuias kuluttaa 16A*230V*3=11040VA=näennäisteho.
Kotitalouksissa asiakas maksaa kuitenkin vain pätötehosta ei muusta, kuten loistehosta ja näennäistehosta. Josta teollisuus maksaa.
Omani 17 tuuman LCD näytön annetut arvot ovat=1.2A ja 230v.
1.2A*230V=276VA
276VA/11040VA=0,025. LCD:n kulutus on vain 0,025 % verrattuna sähkökiukaaseen.
Jos 1KWh on noin 40c/h. 1KWh*11,04KVA*0,4c/h=4,416€/h=sähkökiuas.
1KWh*0,276VA*0,4c/h=0,1104€/h.
0.1104€/h /4,416€/h=0,025.

17 tuuman LCD annetut arvot

17 tuuman LCD annetut arvot ovat:
1,2A ja 230VA.
1.2A*230V=276VA.LCD Näyttö.
Kiukaalle annetut arvot:
16A*230V*3=11040VA.
LCD/KIUAS*100%=230VA/11040va*100%.
276VA/11040va*100%=2.5%.
2.5% kiukaaseeen on LCD:n virrankulutus.mot.

Voi itku ja hammasten kiristys ;).

Vai, että kiukaaseen voi verrata. Taas näitä urbaaneja legendoja.

Tuossa vaikka hieman faktaa philipsin sivuilta ;). Oletteko IKINÄ miettineet paljonko 1400w tai 1600w kahvinkeitin kuluttaa virtaa, kun on parin tuntia päällä ;).

www.philips.fi

32DW6559/01 32"Kuvaputki televisio

Virta
Virrankulutus : 124 W
Virrankulutus valmiustilassa : < 1 W

50PF7320/10 50"Plasma televisio

Virta
Virrankulutus : 450 W
Virrankulutus valmiustilassa : < 2 W

42PF5320/10 42"Plasma televisio

Virta
Virrankulutus : 195 W
Virrankulutus valmiustilassa : < 2 W

42PF9830/10 42"Lcd televisio

Virta
Virrankulutus : 239 W
Virrankulutus valmiustilassa : 1

Sähkökiuas 6kW=6000W. Siittä voi sitten jakaa montako tuntia televisiota voi käyttää esimerkiksi tunnin sähkösaunan lämmittamisellä. Kun pidät tunnin aamulla 1600W kahvinkeitintä päällä voit katsoa huoletta 3-4 tuntia päivässä isosta töllöttimestä liikkuvaa kuvaa.

Itse repisin eniten ressiä paljonko vanhat kodinkoneet kuten jääkaapit ja pakastimet syövät 24tuntia/vrk sähköä, jossa todellinen säästö voisi tulla =).

50PF7320/10 50"Plasma

42PF5320/10 42"Plasma

42PF9830/10 42"Lcd

näkyvyys

Jälleen unohtui olennaisin, eli TV:n näkyvyys.
(P.S. lämpeneekö saunasi hehkulampuilla ...?? )
Kuis digi-TV:n näkyminen taajama-/kaupunkialueella ?
Monesti tauluantenni (vahvistimellakaan) ei riitä
riittävän hyvälaatuiseen kuvaan (myyjän vakuutteluista huolimatta)!
Mutta onko jäänyt huomioimatta ulkoinen "harava-"antenni vahvistimella (esim.malli asuntovaunu), jonka hinta/laatutasoa
ei uskoisi... ! !

Missä puolueettomia vertailuja siitä,

miten paljon erityyppiset ja -kokoiset televisiot haukkaavat rahakukkarostamme sähkölaskua kasvattaessaan?
Eli miltä www-sivulta tällaisen vertailun voisi utala TV:n metsästäjä kätevimmin bongata?

Sähkön kulutus

Kyllä whitez on oikeassa. Ennemmin kannattaa kiinnittää huomiota vanhojen kylmäkoneiden kulutukseen. Joku "kateellinen naapuri" on ottanut isot TV:t hampaisiinsa. Ja jtm:lle vinkki: Jos sähkötaulussasi on 3*16a sulakkeet, ei se tarkoita sitä, että laite joka kytketään tähän syöttöön kuluttaisi juuri sen verran, vaan se on tämän syötön MAKSIMI kuorma (eihän 80 nopeusrajoitus tarkoita sitä, että kaikki ajavat korkeintaan kahdeksaakymppiä).

Laskekaa ilman virran

Laskekaa ilman virran aiheuttamia vaihdesiirtokulmia kuinka paljon puhtaasti resiistivinen kuluttaa pätötehoan. Sähkönkulutus maksetaan kWh.
Puhdasta matematiikaa.
muokkaa | vastaa

Plasma 42"

Tehdasasetuksilla kulutus on hyvinkin suurta jopa 500W ja kuva on liian kirkas, kuvaa säätämällä tehot on kohtuutasolla noin 150- 200W eikä kuvan katseluominaisuudet laske milläänlailla.

© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi