Tulostimien hinnat ovat pudonneet kymmenessä vuodessa murto-osaan aikaisemmasta. Äkkiä laskien mustekasettien sijaan kannattaakin ostaa uusi tulostin. Vai onko laskelma sittenkin pielessä?
Vanha Canon vetää viimeisiään. Silmiin osuu Hong-Kongin kampanja: Lexmark väritulostin 39,95. Netistä laitteen saa reilulla kolmella kympillä. Tulostimen maahantuojan mukaan täyttöpatruuna maksaa reilut 20 euroa. Täyttömuste maksaa siis yli puolet uuden laitteen hinnasta. Korostettakoon, että ilmiö koskee koko alaa, ei vain Lexmarkkia.
Kauppakorkeakoulun tutkija Petteri Ojala selittää, että kyseessä on nykyään tavallinen tapa tehdä voittoa.
-Tätä kutsutaan sellaisella termillä kuin captive pricing (vangitseva/kaappaava hinnoittelu). Kuluttaja vangitaan, sitoutetaan tiettyyn tuotteeseen.
-Valmistaja myy laitteen jopa tappiolla ja ottaa vahingon takaisin esimerkiksi musteiden tarvikekaupassa. Ne kun eivät ole standardoituja vaan malli ja merkkikohtaisia.
Muita sieppaushinnoiteltuja ovat esimerkiksi autojen mallikohtaiset varaosat, sähköhammasharjat ja partahöylät.
Vaihto ei kannata
Tulostimen ostajan on hinnoittelun takia vaikea arvioida todellisia kuluja.
-Mustekaseteista on todella vaikea arvioida, että miten ne kestävät. Valmistajien antamat tiedot ovat epämääräisiä ja vertailu on vaikeaa. Mustesuihkukirjoittimen käyttäminen saattaa tulla yllättävän kalliiksi, tutkija Ojala selvittää.
Tulostinta ei välttämättä kannata heittää roskiin, kun ensimmäinen mustekierros on käytetty. Kirjoittimen mukana tulevissa starttipatruunoissa on nimittäin vähän mustetta. Joissain on ehkä vain kolmasosa täydennyspatruunoiden musteesta. Tämä on kuitenkin merkki- ja mallikohtaista.
Täydennyspatruunoilla siis tulostaa enemmän sivuja kuin uuden koneen starttipaketilla. Harmi vain, että tämä näyttää jääneen meille asiakkaille epäselväksi.
Tuhansittain roskiin
Kierrätystyöntekijä Esa Haliseva purkaa tulostimia Liedossa. Uudehkoja tulostimia tulee pieneltäkin 30 tuhannen asukkaan alueelta kasoittain, noin 50 kuukaudessa.
Selvitimme karkeasti kuinka paljon tulostimia heitetään koko Suomessa menemään. Käsittelyyn toimitetaan tulostinromua noin 30 000 kiloa tulostimia kuukaudessa. Lasketaan, että keskipaino olisi viisi kiloa, niin saamme 6000 tulostinta kuukaudessa. Vuodessa tämä tekee 72 000 tulostinta.
-Ja arvatkaapa, miksi tulostimilla on heitetty vesilintua...
-Näistä on muste loppu. Tavallisinta on se, että laite on muuten täysin toimintakuntoinen, mutta sen muste on loppunut ja se on hylätty. Tässä ei ole kyllä kenenkään kannalta mitään järkeä, kertoo kierrätysneuvoja Toni Tikkanen.
Näyttäisi tosiaan, että tulostinkaupassa häviävät kaikki: valmistaja, ostaja ja ympäristö. Ai niin, mikä sitten olisi kodin järkitulostin.
-Mustavalkolasertulostin, toteaa tutkija Petteri Ojala Turun kauppakorkeakoulusta.
-Suosittelen sitä ainakin kaikille ystäville, sillä sen käyttökustannukset ovat paremmin ennakoitavissa. Se kestää myös käyttämättömänä oloa paremmin.
-Jos tavitsee pieniä määriä väritulosteita, niin kannattaa kääntyä tulostinpalvelun puoleen. Ja jos tarvitsee suuria määriä, niin silloin erityisesti kannattaa kääntyä tulostinpalvelun puoleen, selvittää Ojala.
Jari Vaara / TV1 Kuningaskuluttaja
© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi
Uusi tulostin vai vaihtopatruuna
LAINAUS: Kauppakorkeakoulun tutkija Petteri Ojala
"Kirjoittimen mukana tulevissa starttipatruunoissa on nimittäin vähän mustetta. Joissain on ehkä vain kolmasosa täydennyspatruunoiden musteesta. Tämä on kuitenkin merkki- ja mallikohtaista.
Täydennyspatruunoilla siis tulostaa enemmän sivuja kuin uuden koneen starttipaketilla. Harmi vain, että tämä näyttää jääneen meille asiakkaille epäselväksi."
Montaakohan merkkiä tutkija Ojala on käynyt läpi tutkimusta tehdessään? Erothan ovat kyllä mallikohtaisia, mutta näin vain esimerkkinä mm. Canonin PIXMA 4000/5000-sarjalaisten "starttipaketin" voi asiakas käydä ihan vapaasti katsomassa läpinäkyvästä kasetista miten paljon patruunassa on "potkua".
Eniten minua ihmetytti tänä valokuvaamisen "kulta-aikana" tutkijan kommentti tarjota Laser-tulostinta kodin tulostimeksi..hohhoijaa!!!
Kivahan niitä 600x600 mustavalkolasereilla tulostettuja kuvia on albumiin laittaa. Haloo tutkija hyvä! Jos tulostat tekstiä pelkästään, etkä haaveilekkaan valokuvien tulostamista osta laser, mutta normi perheeseen en edes lähtisi ajattelemaankaan laseria.
Tutkijan tarve tulostaa laserilla on ymmärrettävä, paljon "roskaa" syntyy ja tutkimuksesta päätellen vieläpä todella helposti, onneksi laserilla tekee hillittömästi sivuja..3000s/kasetti 5%-peitolla, mutta tavallinen pulliainen pärjää loistavasti mustesuihkarilla, tekstiä pystyy tulostamaan helpostikin 300s/kasetti 5%-peitolla. (5%peitto = normi tekstiä).
Mustesuihkarin "mausteeksi" tulee vielä revittelemisen riemu väritulosteilla ja erinomaista laatua (4800x1200) olevilla valokuvilla kunnon paprulle. Niitä on ilo jakaa, niitä on kiva saada, ja kun hintakaan ei ole enää noissa edes se kynnys kysymys tulostaa omia kuvia kamerelta/pc:ltä.
Minä kannatan mustesuihkaria, unohtakaa ihmiset laserit...käyttäkää laseria työskennellessä, vapaalla ja harrastuksiin laser menee vain hukkaan.
Toivottavasti tutkija ei tee tutkimusta mitä maksaa kuvaaminen digikameralla vs. kinokamera (filmi), jos on kaverilla perustelut yhtä hukassa kuin tässä tekemässään "tutkimuksessa".
hyviä lumia!
Uusi tulostin vai vaihtopatruuna
Jutussa sanottiin, että mustesuihkutulostimen mustepatruunat maksavat jopa puolet uuden tulostimen hinnasta. Se ei läheskään aina pidä paikkaansa. Anttilasta ostin kolmisen vuotta sitten tarjoushintaan 49.90 HP:n Deskjet 3325 kirjoittimen. Laitteessa on musta ja kolmiväri mustekasetit. Nettianttilassa kumpikin muste maksaa 24,95, eli yhteensä tasan saman verran kuin kirjoitin musteineen. Mielestäni koneen mukana tulleet kasetit olivat samanlaisia kuin myöhemmin ostetut. Musteiden hinnoissa on kyllä huomattavia eroja, etenkin jos ostaa tarvikevalmistajilta uudelleentäytettyjä kasetteja. Ainakin InkClub ja Finink myyvät kasetteja huomattavasti halvemmalla (InkClub musta 16,10, väri 18,82 ja Finink musta 14,50, väri 16,90). Lisäksi Finink väittää mustassa kasetissa olevan 15ml alkuperäisen 8ml:n sijaan ja värillisessä jopa 22ml alkuperäisen 8ml:n sijaan. Määräähän ei maallikko voi mitenkään päältä tarkistaa, mutta uskoisin, että eivät uskalla valehdella ainakaan kovin paljon.
Sitten kun lasertulostimista oli myös puhe, mielestäni mustavalkoinen laser on ihan hyvä hankinta, jos tarvitsee vain mustavalkotulostusta. Sen sijaan edes mustavalkoisten valokuvien tulostukseen eivät ainakaan halvimmat mallit soveltune.
Olen huomannut myös toisen konstin, jolla muutaman vuoden vanhat ehyet laitteet saadaan kaatopaikalle. Ystävälläni on muutaman vuoden vanha tietokone ja Canon LBP-465 mallinen laserkirjoitin. Koneessa oli Windows 98 käyttöjärjestelmä. Jotkut uusista ohjelmista kuitenkin vaativat uudemman käyttöjärjestelmän, jote hän hankki Windows XP:n. Canonin printteri ei kuitenkaan suostunut toimimaan enää. Syyksi osoittautui että printterille ei ole uuden Windowsin kanssa toimivaa ajuria. Canonin nettisivuilta selvisi että sellaista ei ole tehty eikä tehdä. Niinpä täysin toimiva laserkirjoitin on nyt käyttökelvoton vain sen takia että valmistaja ei halua tehdä uudemman käyttöjärjestelmän kanssa yhteensopivaa ajuria.
Heikki Halleen
Noiden kahden kommentin
Noiden kahden kommentin voimakas mustesuihkutulostimien puoltaminen laseria vastaan on myös aika yksioikoista. Jokaisen kohdalla kyseessä on kuitenkin tarveharkintainen ratkaisu. Jos tarvitsee tulostaa paljon, laseri käy pidemmän päälle halvemmaksi. Valokuvia laserilla ei kylläkään tulosteta, kuten tuossa jo todettiinkin.
Itselläni on mv-laseri ja väritulosteita suoltava mustesuihkutulostin. Laseri hakkaa dokumenttitulostuksessa mustesuihkutulostimen mennen tullen sekä nopeudessa, dokumentin laadussa ja kestävyydessä. Mustesuihkutulostin on tähän verrattuna hidas ja kallis käyttää.
Kuvatulostusmahdollisuus kotona on kiva olla olemassa, vaikkakaan en paljoa sitä käytä. Etupäässä tulee printattua vedoksia tai materiaalia, jonka pinta jää laminaatin suojaavan pinnan alle.
En varsinaisesti luota kotikutoisten mustesuihkutulostinten kuvien kestävyyteen, jos niitä verrataan valokuvalabran tekemiin kuviin. Lisäksi kotona tehdyt kuvat ovat kohtalaisen kalliita; kun ostat paperit, värit ja tulostimen, kuvalle tulee yllättävän paljon hintaa. Valokuvausliikkeiden verkkopalvelujen kautta kuvien tilaaminen on helppoa, laatu hakkaa kotitulostimet mennen tullen ja hintakin on paljon kohtuullisempi. Siitä työmäärästä puhumattakaan.
Paras valokuvien
Paras valokuvien tulostukseen tulevaisuutta ajatellen on sublimaatio tulostin. Kuville annetaan vähntään 100v kestotakuu. Mm Canon sublimaatiotulostin tekee kuvan päälle suojaavan kalvon, joka tekee kuvata vedenpitävän.
Canonin tulostimissa tulee aina ja on aina ennenkin tullut samat värisäiliöt mukana, kuin kaupassa myydään. Ja uusissa on jopa läpinäkyvät säiliöt. Canon on siis ainoita, joka ei huijaa kuluttajaa.
Uusia tulostimia tehdään rahan takia, joka takaa yrityksen kannattavuuden. Sehän on selvää, että uusia tuotteita täytyy aina tehdä. Pelkillä värisäiliöillä ei bisnes kannattaisi.
Tarvikepatruunoita ei kannata ostaa. Itsellä on karvaisia kokemuksia niistä ja ne sisältävät vääränlaisia aineseoksia, joka usein tukkii tulostuspäät ja tuleekin kalliimmaksi, kuin valmistajan omat.
Suo siellä, vetelä täällä - tulostimissakin
Jokainen aiheesta kirjoittanut on omalla tavallaan oikeassa. Olen kohtuullisen perehtynyt tavanomaisiin kirjoittimiin/tulostimiin muutaman vuosikymmenen aikana. Käytön ohella niitä korjailenkin. Edelleenkin tukkiutuneet suuttimet ovat mustesuihkujen yleisin riesa. Harva näet oikeasti uskoo, että laite ei saa maata järin pitkään käyttämättömänä. Ns. edullisten mustesuihkujen tulostuspään lepoasennossa ja varsinkin "lepopilttuussa" on toivomisen varaa. Myös tulostuspäätä liikuttava mekanismi on joissakin malleissa heikko. Tottakai, kun kokonaisuus on tehty osta-käytä-hävitä -ajattelulla.
Joiltakin huolilta peruskäyttäjä säästyy hankkiessaan halpiksen, jossa värisäiliö ja tulostuspää on yhdessä. Hinnan eron näet korvaa käytännön tukkiutumattomuus. Lisäksi hyvät ja edulliset korvaustuotteet eivät juuri petä. Alkuperäisten superhinnat saavat samalla kyytiä.
Sublimaatiopränttääminen on mukavaa puuhaa sille, joka ei joudu miettimään kustannuksia. Odotelkaamme aikaa, jolloin värilaser tekee hyvää jälkeä eikä maksa juuri mitään. Mitä nyt värit - ehkä.
Mitä m/v laser- ja led-tulostimiin tulee, niin kyllä jo 600 dpi:n värkkikin tekee vallan passeleita valokuvia, kunhan ei vaadi mahdottomia. Tekee myös hyvää tutustua samalla m/v-kuvien maailmaan.
Tuli mieleen yksi
Tuli mieleen yksi käytännön huono kokemus mustesuihkutulostimella tulostettujen valokuvien kestävyydestä. Nuo kuvat kun kestävät äärimmäisen huonosti kosteutta, pahimmassa tapauksessa kesäinen kostea ilma voi riittää tuhoamaan kuvan, jos kuva on pinnaltaan nahkea. Tämän jälkeen tarvitaan käytännössä vain kevyt pyyhkäisty ja kuvan pinta on pilalla. Nahkeaa kuvaa ei myöskään kannata painaa kuvapuoli jotain toista pintaa vasten, esim valokuva-albumissa.
Nämä ongelmat vaativat jo kohtalaisen kosteusprosentin, mutta sellaisiakin kelejä tästäkin maasta löytyy.
Tarvike tulostin musteet
En missään nimessä suosittele käyttämään tulostimia valokuvien tulostamiseen, vaikka niitä niin mainostetaankin. On ihan eri asia, huolimatta tulostinmyyjien markkinapuheista, tulostaa kuva liikkeessä monen tonnin laitteilla kuin 39e monitoimilaitteella. Hyvää tulosta tuollaiselta ei voi odottaa.
Jos haluaa säästää, niin suosittelen kokeilemaan tarvike tulostinmusteita, joita myyvät mm. Inkclub ja finink. Joissain tulostimissa ne toimii ja toisissa ei. Laatueroja on, mutta esimerkiksi omassa tulostimessani toimii hyvin yli puolta halvemmat patruunat.
Jos haluaa säästää rahaa, niin suosittelen hyödyntämään myös uusille asiakkaille suunnatun mustekasetti ilmaiseksi edun.