Kävimme kysymässä myyjien ja kauppiaiden käsityksiä meistä jouluostoksilla parveilevista asiakkaista. Kuinka kiireisiä, hikisiä ja hysteerisiä me olemme myyjien mielestä ennen joulua.
Tapasimme kuusikauppias Magnus Lindberg valmistautumassa joulunaluspäivien ostosryntäykseen aamutuimaan Hakanimessä. Hittituote on perinteinen viljelty kuusi. Asiakkaat ovat Lindberg mielestä hyvin kiireisiä.
- Monella ei ole aikaa puhuakaan, vauhti päällä ja äkkiä pois, Lindberg kertoi.
Kiireisiä asiakkaita markkinahumussa
Kuningaskuluttajan matka jatkui vauhdilla Tuomaan markkinoille Helsingin Esplanadin puistoon. Kyselimme markkinakauppiailta esiintyykö siellä kulutushysteriaa?
- Ei tästä minun tuotteesta, mutta vilkkaasti porukka täällä liikkuu, kertoi loppilainen lankakauppias Johannes Laakso.
Lapista lapinnukkeja ja muita matkamuistoja myymään tulleen Maire Lahtelan mukaan kulutushysteriaa näkee jonkin verran ja joulun lähetessä se kiihtyy entisestään.
Markkinamyyjien mukaan asiakkaissa on yksi yhteinen piirre, kiire.
- Väki menee ees taas, kai se on niin kova stressi päällä, Johannes Laakso tuumasi.
- Miehet tulee hätäisesti muovipussin kanssa ja ostavat liikelahjoja. He ovat ihan pallo hukassa kun tulevat ryysikseen. Kauppojen pitäisi tapahtua nopeasti ja viimeisenä päivänä. Mutta oikeastaan he ovat aika helppoja asiakkaita, käsityökauppias Mailis Aarnio kertoi meille.
- Me olemme ajatelleet miten happamia kaikki on, miksi meidän pitää olla niin vakavia ja myrtsin näköisiä, miksemme me iloitse joulusta, ihmetteli kynttiläkauppias Hilkka Asteljoki.
Ja kun ei ole joulumieltä, raha virtaa muualle missä joulumieli on kaupan.
- Nämä ostokset ovat niin pieniä, etten minä täällä sitä rahan käyttöä näe. Ehkä elektroniikkakaupoissa se rahankäyttö näkyy paremmin, totesi lammastuotteita myyvä Tapio Penttilä.
Myyntihittejä kaupoissa
Joulukierroksemme jatkui ostoskeskuksen kauppoihin ja keskustan tavarataloon. Joka kaupassa joulun suosikit on helppo nimetä.
Elektroniikka kaupoissa myydään eniten mp3 soittimia, taulutelevisioita sekä partakoneita. Lahjaliikkeessä joulutonttuja ja kynttiläasetelmia. Tavaratalon parfyymiosastolla itämaiset ja lämpimät tuoksut ovat joulun ehdoton myyntihitti. Myös eläinkaupassa käy joulumyynti vilkkaana. Eläinten lelujen lisäksi pukin konttiin ostetaan erityisesti kaneja, kääpiöhamstereita ja gerbiilejä.
Vaikka paketteja kääritään tiuhaan tahtiin vielä viimeisellä viikolla, elektroniikkamyyjä ei usko tämän kuitenkaan olevan kulutushysteriaa.
- En puhuisi ehkä ihan kulutushysteriasta. Nämä ovat semmoisia hankintoja, joita ajateltu hankkia aikaisemminkin, totesi elektroniikkamyyjä Mika Nivala.
Kulutushysteriaa tai ei osa lelusuosikeista on jo alkuviikosta myyty loppuun. Tämän vuoden lelu-uutuus on dvd-lautapelit, joiden hinta kipuaa jopa yhdeksäänkymmeneen euroon.
- Pelit menee parhaiten joulun alla se suosituin koska se yhdistää perhettä, kertoi lelumyyjä Kati Leino
Kiireisiä, hikisiä ja vihaisia asiakkaita kaupoissa
Leluosaston myyjän näkee meidät asiakkaat ihanina mutta kiireisinä.
- Asiakkaat ovat hyvin määrätietoisia ja vaativia kuluttajia, mikä on hyvä asia, kertoi lelumyyjä Kati Leino.
- Asiakkaat on ihan hyvällä tuulella vaikka kiirettä, että kyllä sitä joulumieltä on riittänyt, totesi myös elektroniikkamyyjä Mika Nivala.
- ihan mukavilta asiakkaat näyttävät, yhtään kiukkuista ei ole vielä vastaan tullut, sanoi lahjatavaraliikkeen myyjä Minna Virolainen.
- Kyllä stressaantumisen näkyy. Ihmiset voi valitella että kiire ja hiki tulee, mutta se kiire unohtuu, kun saa tuoksutella, kertoi parfyymimyyjä Sanna Salminen
Aina tuoksuttelutkaan eivät kuitenkaan auta. Ostoskeskuksen turvallisuutta valvova vartijan Niklas Bordulinin mielestä monella asiakkaalla on kova kiire.
- Ihmiset saattavat olla vihaisia. He eivät jaksa etsiä omia tavaroitaan, vaan koko ajan saa olla ohjaamassa ihmisiä eri suuntiin, kun he eivät löydä omaa paikkaansa, totesi Bordulin.
Työtä yötä päivää
Mutta kiirettä on myös myyjillä. Leluosaston myyjän mielestä viimeinen viikko on ollut todella kiireistä mutta samalla myös aivan ihanaa aikaa. Myös kukkakaupassa on kova kiire saada joulun kukkaistutukset valmiiksi.
- Tällä viikolla tehdään pitkää päivää. Tullaan tänne aikaisin aamusta ja lähdetään myöhään illalla ja jos tarvetta on, yöllä jäädään tekemään kukkaistutuksia. Kun näkee mikä joulumyynti on, se auttaa jaksamaan, kertoi kukkakaupan myyjä Pauliina Hyvättinen
- Tämä on kuluttajan juhlaa. Kiire on. Osa porukkaa hymyilee, ettei niin pahaksi ole vielä mennyt, totesi joulukierroksemme lopuksi Malmilla joulukuusia kauppaava Harri Hyttinen.
Maarit Åström-Kupsanen / TV1 Kuningaskuluttaja


© YLE 2006 | Kuningaskuluttaja | PL 88 | 00024 Yleisradio | Puh: 09 14801 | Fax: 09 1480 2795 | kuningaskuluttaja@yle.fi